lauantai 12. joulukuuta 2009

Pieni enkeli :)

Jos viime tiistain jälkeen fiilikset oli vähän allapäin, niin nyt onkin sitten aivan päinvastaiset tunnelmat :) Perjantai-iltana oltiin vuoden viimeisissä Springereiden treeneissä Kivistössä ja ohjelmassa oli epäviralliset pikkujoulu-glögi-kisat.

Tiina oli tehnyt meille kivan hyppyradan. Mitään kovin ihmeellisen vaikeaa siinä ei ollut, tosin yksi pakkovalssi joita ei olla treenattu valovuosiin, eikä ylipäätään kovin paljoa.

Oli tosi kivaa treenata ja Tarmo oli aivan super-keskittynyt. Suurin osa virheistä mitä tuli johtui siitä että tyyppi vaan tapitti iloisesti minua: "ihanaa kun tehdään yhdessä tätä" :)

Tässä taas videon pätkä perjantailta. Harmittavasti pakkovalssi epäonnistuu juuri tällä kertaa, saatiin se kuitenkin sujumaan hienosti ja hyvällä ajoituksella muilla kerroilla. (Pikku porsas muuten ottaa tässä varaslähdön, mutta tällä kertaa otettiin harjoitus kisamaisesti, niin en korjannut!)

http://www.youtube.com/watch?v=Gt6Jcxw9A4E

torstai 10. joulukuuta 2009

Aivot sauhuten... osa 2

Tiistaina Konalassa treenattiin jälleen haastavaa rataa. Tai ei siinä muuten mitään mutta jälleen kerran niitä ihania a-ansoja. Ja se on kerta kaikkiaan Tarmon kanssa vaikeaa.



Homman suurin vaikeus oli oikeastaan ihan radan alussa. Lähtö oli hyppy-hyppy-putki, mutta jossa a oli hyppyjen kanssa suorassa linjassa. Tarmo kun saa tuosta hypyiltä jo sellaiset vauhdit itselleen, että on kahdella loikalla toisen hypyn jälkeen jo a:lla. Tätä sitten hinkattiinkin vähän aikaa... Sillä seurauksella että koira väsyy ja turhautuu ja vetää porot nokkaan. Niinkuin on aikaisemminkin tullut todettua, Tarmo ei kestä kauhean paljon toistoa, siis jos jäädään hinkkaamaan jotain vaikeaa kohtaa.

No, saatiin jotenkin hinkattua rata toisella kertaa läpi, muutenhan homma tosiaan sujui hyvin tuota alkua lukuunnottamatta. Paitsi että...

Olen aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota tuohon pienen spanieliherran käytökseen tiettyjen tilenteden jälkeen. Jos ollaan oltu reissussa ja koirat ovat olleet hoidossa/joku niitä meillä hoitamassa, ja mennään aika pian reissun jälkeen treeneihin, on seuraus SIKAILUA. Siis sellaista tyyliin "ähäkutti en kuuntele, ai mikä este?, täällä on hyviä hajuja, nuuskin mieluummin täällä muualla... ". Vastaavan käytöksen sain ilmeisesti aikaan kun kauttaaltaan trimmasin koiran edellisenä päivänä kun seuraavana päivänä oli kisat. Silloin tosin sitten vaan juostiin aivot narikassa ilman mitään kontaktia.

Tarmo ei siis todellakaan tykkää trimmaamisesta, ja vielä vähemmän kynsien leikkaamisesta (itseäni voin vaan syyttää kun en ole ollut asian suhteen tarpeeksi aktiivinen...) ja homma menee yleensä loppuvaiheessa varsinaiseksi taisteluksi. Ilmeisesti tämä spanieli-herra on sen verran herkkä tapaus, että se tosiaankin vetää tollaisesta porot nokkaan. Nyt nimittäin leikkasin kynnet (kera taistelun) ennen treenejä, ja melko korvatonta nuuhuamista oli meininki. Tyyppi jopa nosti jalkaa putken suulla mitä se ei tee ikinä. Sitten kun tuohon yhdistetään vähän liian vaikea harjoitus, viilaamisesta väsyvä koira, turhautuva ohjaaja... niin eipä tuo nyt kaikkein loistokkaimpia treenejä ollut.

Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa (tosin se lumi puuttuu)! Perjantaina taas seuraavat treenit... tarkoitus on ilmeisesti viettää pienimuotoisia glögi-kisoja lähestyvän Joulun kunniaksi :) Lauantaina puolestaan Santtu pääsee mökille ja Tarmo työkaverini luokse hoitoon kun emäntä ja isäntä lähtevät käymään Tampereella nääs.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Aivot sauhuten...

Eilen treenattiin Konalassa Reetan ohjauksessa Camillan suunnittelemaa kinkkistä rataa. Rataan sisältyi esteen takaa kierrätyksiä, välistä vetoja ja ennen kaikke a-houkutuksia. Rata oli todella vaikea, ei muuten mutta a vetää Tarmoa puoleensa todella vahvasti, niin jouduttiin tekemään aivan älytön määrä toistoja. Siinä taas pieni spanieli väsyi aika nopeasti, siitä oikein näkyi kun reppanalla aivot sauhusi ja kieli roikku polvissa =) Mutta saatiin kuin saatiinkin rata pariin otteeseen loppuun asti!



Meille tuo pelkkä a-houkutin oli tosi paha, mutta lisää haastetta siihen toi vielä se että joka toisella kerralla aalle ei menty ja joka toisella kerralla mentiin.

Toinen katala ansapaikka oli kun hypyltä (4.) mentiinkin kauimpaiseen päähän putkea eikä siihen mikä oli suoraan edessä. Tämä sujui meiltä huomattavasti paremmin kuin se a-houkutus.

Lisäksi radalla treenattiin keppejä kolmeen kertaan, ne oli kylläkin 2/3 pituudeltaan. Sujuivat ihan hyvin, mutta vauhti kyllä hidastui sitä mukaa kun koira väsyi.

Koko homman nimi oli vartalo-ohjaus. Minun on todella korostetusti ohjattava vartalollani varsinkin noissa houkutus-kohdissa. Muuten... meni jo! :)

lauantai 28. marraskuuta 2009

Tiinan treeneissä

Eilen oltiin illalla jälleen Tiinan vetämissä springereiden treeneissä. Itse tein menneellä viikolla aikamoisen määrän ylitöitä, joten väsymystila oli melkoinen perjantai-iltana. En kylläkään kokenut että se olisi juurikaan vaikuttanut, jotenkin noissa agility-treeneissä aina unohtuu kaikki muu, kun kivaa on :)

Se että tekee viikolla pari 11-13 tuntista työpäivää ei voi kyllä olla näkymättä koirien käyttäytymisessä. Tarmolla oli "tarmoa" taas alkuunsa vaikka muille jakaa! Se kävi ihan kauheilla kierroksilla, purki energiaansa huutamalla kentän laidalla. Alkuun oli vähän keskittymisvaikeuksia. Mutta kyllä homma lähti ihan mukavasti sujumaan sitten pikkuhiljaa.

Tehtiin kivoja takaaleikkaus- ja valssausharjoituksia. Tiina otti pätkän videotakin harjoituksista, tässä varsin sujuvaa menoa meiltä Tarmon kanssa, tosin lopussa hypyn ohi, mistä näkee selvästi taas sen miten tarkkaan Tarmo seuraa ohjaamistani. Napa osoittaa vähän liian aikaisin sivulle niin jo on koira esteestä ohi - ihan juuri sinne suuntaan menossa minne oma napa ja varpaat näyttää. Tässä linkki videoon.

Treenien lopuksi otettiin pientä leikkimielistä kisaa. Kaksi vierekkäistä rataa: hyppy hyppy puolikkaat kepit putki (u:n muodossa) ja takas päin sama. Tässä meinasi taas epäusko iskeä, tuntui ettei mikään sujunut ja Tarmo ei keskittynyt kun oli ylimääräistä häiriötä vieressä. Tuli taas palautus arkeen viime aikojen hyvien fiiliksien jälkeen ;)

Jäätiin lopuksi ottamaan samaa rataa vielä yksin Tiinan ohjauksessa - sitten sujuikin taas paremmin. Kepitkin lopuksi taas vähän samaan malliin kun sunnuntaina kisoissa, tosin ei ihan niin kovalla vauhdilla (niinkuin ei mikään muukaan treeneissä, mutta se lienee vaan hyvä asia että ehtii keskittymään paremmin ohjaukseenkin =))

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Agility-kisoissa

Tänään käytiin Tarmon kanssa taas harjoittelemassa agility-kisoissa käyntiä Purina-areenalla. Harjoitteluksi se jäikin siinä mielessä että tuloksena oli jälleen kaksi hyllyä. Mutta fiilis on paljon parempi kuin edellisten kisojen jälkeen, käteen jäi paljon positiivisia asioita.

Radoista eka oli mielestäni aika haastava ykkösluokan radaksi, toka taas aika helppo. Ekalta radalta kaahattiin hylly alusta kun hyppy-hyppy-pituus-puomi -suoralla pituus ei ollut samassa linjassa muiden esteiden kanssa. Niinpä Tarmo hypyltä tullessaan oli jo lukinnut puomin ja se oli menoa. Siinä vauhdissa ei vaan kerta kaikkiaan ehtinyt tehdä mitään. Rata meni loppuun asti kaahauksen merkeissä, enimmäkseen ihan mukavasti. Tulipa kuitenkin tehtyä lentokeinu, ja se jäi vähän tietysti mietityttämään että toivottavasti ei tullut takapakkia kun juuri tiistain treeneissä se meni niin hienosti.

Tokalla radalla päästiin jo ehkä 3/4 radasta ennen kun hylky saatiin. Putkelta tullessa suorassa linjassa oli hyppy, kun piti mennä puomille. Oma moka, olisi pitänyt ottaa varmemmin ja mennä nappaamaan Tarmo mukaan lähempää putken suuta. Tätä ennen tosin oli tullut virheitä: kertaalleen ohi renkaasta ja kielto keinulta. Keinu kuitenkin onneksi meni hyvin, tosin rauhallisesti, huolimatta ekan radan lentokeinusta.

Erityisen positiivista oli kuitenkin tällä kertaa pujottelu! Tarmo oli ihan loistava! Oikein hämmästyin itsekin kun tuttuun tapaan olin menossa varmistelemaan viereen ihan pienellä vartalo-ohjauksella... mutta jouduin toteamaan että hetkonen, Tarmohan pujottelee ihan itsenäisesti ja minun täytyy pistääkin vaan vauhtia töppösiin :) Loistotyyppi! Muutenkin kokonaisuutena toka rata oli tosi hyvä. Vauhtia oli taas melkoisesti, mutta homma kesti hyvin lapasissa.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee, kun vaan sattuu se hyvä päivä kohdalle! Siis tarkoittaen että kartanlukijan nuotit on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja että itse "ralliauton" vire on sopiva: moottorista pitää päästä kaasuttelemaan liiat kierrokset pois jotta pysytään tiellä ;)

Nämä olivatkin sitten vuoden viimeiset kisat. Tammikuussa jatketaan, sillä välin jatkamme ahkerasti harjoituksia!

perjantai 20. marraskuuta 2009

Kiirettä, treeniä, kisoja...

Aika rientää ja tekemistä on niin paljon ettei kerta kaikkiaan ole aika riittänyt blogin päivittämiseen viime aikoina! En nyt jaksa käydä treeniraportteja väsäämään. Sanottakoon vaan että treenattu on, ja ahkerasti. Treenit ovat sujuneet tosi hyvin viime aikoina, yleensä aina voi todeta jonkun asian menneen eteenpäin. Lisäksi on ehditty mökkeillä, käydä sienessä, ja allekirjoittanut on osallistunut urakalla koirayhdistystoimintaan. Ai niin, ja töissäkin on tullut käytyä ja ylitöitä tehtyä. On se kumma kun töitten tekeminen haittaa välillä harrastuksia!?!?

Oltiin pari viikkoa sitten agilitykisoissa jotka olivat samalla springereiden mestaruuskisat. Tällä kertaa homma "lähti lapasista" aivan totaalisesti ;) Ekassa startissa suoritettiin yksi este, jonka jälkeen piiiuuuuuuu. Tokassa startissa kaksi estettä ja jälleen piiuuuuuu! Tarmolla oli aivan super-hauskaa, omistajalla ei niinkään sillä hetkellä (kyllä se oikeesti treeneissä osaa!), mutta eihän tolle jälkeen päin muuta voinut kun nauraa. Liekö sitten Tarmo vetänyt porot nokkaan kun sen edellisenä päivänä trimmasin kauttaaltaan (se ei oikeen arvosta kyseistä puuhaa), vai oliko ihan vaan kivaa päästä uuteen halliin jossa yleisö ja muut koiratkin ovat niin kivasti lähellä kehän reunalla. Noh, aina pitää yrittää.

Tänä viikonloppuna lähdetään yrittämään uudestaan samaiselle Purina-areenalle. Edessä on taas kaksi starttiä, katsotaan miten käy tällä kertaa!

tiistai 27. lokakuuta 2009

Treeniä, treeniä ja lisää treeniä

Jos nyt vihdoin saisi vaikka päivitettyä näitä treenikuvioitakin tänne... :)

Toissa viikolla oltiin taas Konalassa tiistaina Camillan treeneissä. Tehtiin kivaa rataa jossa ajatuksena oli saada vauhtia ja motivaatiota täyspitkille kepeille. Toki radalla oli pari vähän vaativampaa ohjauskohtaakin.



Tuossa harjoituksessa saatiinkin kivasti vauhtia kepeille, sekä sitten kerta heitolla onnistumaan takaaleikkaamalla tuon u-käännöksen ulospäin keppien jälkeen hypylle ja puomille. Hauskaahan tässä oli että saman viikon sunnuntaina kisoissa oli käytännössä sama kuvio, paitsi että a:n jälkeen oli putken paikalla hyppy ja puomin tilalla myös hyppy. Hyvinhän se sielläkin meni.

Treenattiin tuota samaa rataa myös toiseen suuntaan (pois jäi vain pussi lopusta). Siinä tuli tietysti kepit ohjattua toiselta puolelta, ja niistä sitä vauhtia taas edelleen puuttuu. Tosin Tarmo alkoi siinä kohtaa jo selvästi väsähtämäänkin.

-----

Toissa viikon perjantaina oltiin sitten myös ekaa kertaa Tiinan ohjaamissa Springereiden kisaavien koirien treeneissä Oreniusten hallissa. Täytyy ihan ensin sanoa että kyllä tulee tekemään tosi hyvää päästä muuallekin treeneihin... nuo meidän tiistaise treenit Konalassa kun eivät kovin paljon sisällä häiriötä. Tarmo ei osannut alkuunkaan käyttäytyä tuolla uudessa treenipaikassa, vaan suorastaan huusi kurkku suorana kentän laidalla kun kasattiin rataa ja tutustuttiin siihen. Sitten koiruus olikin kerännyt kivat kierrokset itseensä eikä kestänyt paikoillaan kun olisi pitänyt lähtöviivalla odotella. Siihenkin meni sitten varmaan 10-15min muiden treeniaikaa... =) Noh, toivotaan että harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa ;)

Treenit olivat varsin monipuoliset. Treenattiin rataa jossa oli aika paljon takaa kiertämisiä hypyille, takaa leikkauksia ja persjättöjä. Rataa tehtiin molempiin suuntiin, kääntämällä pussi toisin päin sekä muuttamalla hieman hyppykuvioita.





Alun sähläyksen jälkeen homma alkoi sujumaan, ja välillä meni tosi hienosti. No, koirahan olis loistava kunhan ohjaaja osais ohjata ;)

Treenien lopuksi otettiin vielä takaakiertoharjoitusta yksittäisen hypyn kanssa. Yllättävän hyvin Tarmo on sen näköjään oppinut vaikka tähän asti kiertämistä on treenattu ainoastaan keskellä rataa. En tietysti kovin kauas hypystä mennyt lähettämään hypylle, mutta siitä noin1,5 metrin päästä hypystä homma ainakin toimi. Hyppy-käskyllä suoraan hypylle, kierrä-käskyllä kiertäen hypyn takaa kohti minua hyppy.

-----

Viime tiistaina oltiin sitten taas vuorostaan Konalassa. Tällä kertaa vuorossa oli aika haastavat ohjauskiemurat. Jotenkin olin itse vielä ihan pihalla ja koirakin varsin hauskalla tuulella (lue: keksi omia kiemuroitaan ja suoritti esteitä hieman liian itsenäisesti). Harjoituksesta ei jäänyt kovin paljon jälkipolville kerrottavaa. Hauskaa meillä kyllä oli, muulla porukalla varsinkin kun sitä sähellystä katsoivat ;) Laitan tämän radan kuvan myöhemmin, nyt on nimittäin riennettävä tämän tiistain treeneihin Konalaan.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Putkeen menneet agilitykisat

Niin, kisat tosiaan menivät putkeen, mutta harmi että vaan väärään päähän. Mutta siitä lisää kohta...

Tänään suuntasimme Tarmon kanssa aamutuimaan agilitykisoihin Hyvinkäälle. Vähän taas jännitys kipristeli vatsassa, mutta ei sentään niin pahasti kuin ekoissa kisoissa ;) Maxi 1-luokka oli laitettu aikatauluihin ensimmäiseksi, mikä oli tosi kiva juttu, eipähän tarvinnut koko päivää odotella. Kaiken lisäksi oltiin Tarmon kanssa viidensiä, mikä sekin oli kivaa samasta syystä.

Tällä kertaa tein niin, että kun olin ilmoittautunut, käytin Tarmoa vähän ulkona ja tein vähän tässä-tässä-tässä motivointia namipalkan kanssa. Sitten koira takas autoon odottamaan kun itse menin rataantutustumiseen. Tutustumisesta hakemaan koiraa, ja saman tien jonoon odottamaan omaa vuoroa. Tuntuu siltä että tämä saattoi ollakin hyvä tapa, verrattuna siiten että koira jää jonnekin radan reunalle katsomaan rataantutustumista, huutamaan kurkku suorana ja keräämään kierroksia. No, kokemusta on nyt tasan kaksista kisoista mutta katsellaan.

Nyt Tarmo oli jotenkin sopivan kierroksilla kun odoteltiin omaa vuoroa: sa malttoi kyllä pitää kontaktia minuun, mutta oli kuitenkin ihan täpinöissään. Jotain laulua se taisi minulle laulaa... "mennään jo mennään jo mennään jo nyt nyt nyt heti heti heti" ;)

Kisarata oli tosi kiva! Ja keinua ei ollut mukana, mikä oli tosi kiva koska se ei kuitenkaan ole vielä ihan 100% hanskassa. Tässä rata:



Suoritus meni mielestäni ihan loistavasti. Uskalsin luottaa koiraan niin että "antaa palaa vaan". Vauhti olikin kohillaan ja koira totteli ohjausta kuin unelma. Mutta niinhän siinä sitten kävi että hypyn 4. jälkeen Tarmo sinkosi väärään päähän putkea. Keskityin hypyn jälkeen tosi kovasti siihen että otin koiran tässä-tässä-haltuun, ja varmaan siinä samalla napani kääntyi juuri ne vaadittavat 5cm sinne putken väärään päähän päin, että sinnehän Tarmo meni kerran sinne ohjattiinkin ;) Olisi varmaan pitänyt tässäkin kohtaa luottaa vielä enemmän koiraan ja antaa mennä vaan. Taikka sitten ohjata kokonaan toiselta puolelta niin että se putken väärä pää olisi peittynyt ja olisin työntänyt Tarmon putkelle.

No, siitä jatkettiin matkaa taas vauhdilla, ja hyvin jatkettiinkin. Meno tuntui tosi nopealta ja sujuvalta. Ainoastaan kepeille menon otin uusiksi, Tarmo meni kyllä sisään oikeasta välistä, mutta taisi sitten heti harpata yhden välin. Tuossa kohtaa rataa oli kaksi vaihtoehtoa: a) valssata keppien vasemmalle puolelle, ja sen jälkeen vaan tosi tiukka u-käännös niin että koira on ulkopuolella tai b) ohjata kepit helpommalta oikealta puolelta ja sen jälkeen u-käännös takaaleikkaamalla. Koska kepit ei oikein vielä suju vasemmalta, niin valitsin jälkimmäisen tavan. Sitä paitsi viime tiistaina Konalassa treenattiin täsmälleen samanlaista kuviota kuin kuin tuo oli, siis tuollainen sik-sak kuvio a-hyppy-kepit-hyppy-hyppy, treeneissä tosin a:n jälkeen mutkassa oli putki ja vika hyppy oli puomi. Myös perjantaina Tiinan treeneissä tehtiin vähän vastaavia u-käännöksiä takaa leikkaamalla. Ja hienostihan se meni! Vähänkö olin ylpeä :) (Niin, ne treeniraportit tältä viikolta on tänne vielä kirjoitamatta, mutta tulossa on!)

Loppu sitten taas vauhdilla sujuvasti. Putki nro 18 oli laitettu niin että sen sai suorittaa kummasta päästä tahansa. Päätin ohjata ekasta ja sitten pers-jätöllä itse loppusuoralla hyppyjen vasemmalta puolelta.

Tulosta ei siis tullut, mutta tavoitteet saavutettiin: olen tyytyväinen useampaankin asiaan (heh, yksikin olisi riittänyt). Päällimmäisenä se fiilis että homma tosiaan oli vauhdikasta ja sujuvaa. Tarmo osaa asiansa ihan varmasti ja siihen minun pitää luottaa. Pitää antaa mennä vauhdilla vaan ja keskittyä siihen että se oma napa ja kengänkärjet osoittavat oikeaan suuntaan. Enää ei pidä jäädä paikoilleen pyörimään kuin puolukka ;) Toinen asia mihin olin tosi tyytyväinen oli nuo sujuvasti menneet takaaleikkaukset ja pers-jätöt.

Nyt sitten odotellaan seuraavia kisoja, mitkä ovat Vantaalla parin viikon päästä. Silloin kisaillaan myös Springereiden mestaruuksista. Jännää :)

lauantai 17. lokakuuta 2009

Tarmo 3v. tänään!

Uskomatonta, Tarmo-termiitti täyttää tänään tasan kolme vuotta! Aika on kyllä suorastaan lentänyt, en mitenkään suostu uskomaan että aikaa on muka mennyt jo noin paljon... 3-vuotias Tarmo on selvästi jo vähän aikuistunut ja rauhoittunut. Jos nyt kaikenlaisia pikku kepposia ei lasketa. Ja rauhoittuminen on tietysti suhteellista... En kyllä usko että tuo otus kasvaa koskaan täysin aikuiseksi, ja hyvä niin. Se on minulle se maailman paras harrastuskoira, ja sitä saatiin mitä tilattiin ;) Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä on saanut päätä hakatakin seinään ja ostaa muutaman uuden puhelimen. Onneksi se tuhoaminen loppui jo 2-vuotissyntsien aikoihin... ;)

Suuren suuret onnittelut koko D-pentueelle! Ja tässä kohtaa taas erityisen suuret kiitokset kasvattaja Tiinalle kaikesta avusta ja Tarmosta!

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Santeri Suuri, Walesin prinssi, 10v :)

Edellisestä kirjoituksesta jäi tärkein asia vielä mainitsematta: Santtu-karvajalka nimittäin täytti viikko sitten pyöreät 10 vuotta!!! Pojat saivat luonnollisesti syntsien kunniaksi vähän herkkuja, hyvin maistuivat ;) Santtu-setä on edelleenkin tosi hyvässä kunnossa, eikä ole edes kovin pahasti harmaantunut. Toivottavasti edessä on vielä monta yhteistä vuotta spanieli-herran kanssa =)

lauantai 10. lokakuuta 2009

Agilityä, MeJää, kaatosadetta, sieniä ja hyvää mieltä :)

Nyt pitää oikein tsempata että muistaa parin viikon tapahtumat - kiirusta on taas pitänyt, mutta kyllä tässä koiratouhujakin on ehditty tekemään. Se on vaan tämä blogin kirjoittaminen mikä on jäänyt hetkeksi... =)

Viime viikon maanantaina käytiin siis jälkiharjoituksissa Tiinan avustuksella. Tiistaina oli agilitytreenit ja torstaina käytiin Ojangossa Tiinan kanssa agilitykentällä treenaamassa. Torstai-iltana sain myös mieluisan puhelun, saimme kuin saimmekin Tarmon kanssa peruutuspaikan MeJä-kokeisiin Oittaalle. Niinpä sitten lauantaina käytiin Sannan (Waden ja Loten äiskä) kanssa tekemässä ehkä maailman paras voittajaluokan jälki, ja sunnuntaina sitten itse Mejä-kokeisiin.

MeJä-kokeissa jälleen huono tuuri: kaatosade ja älytön määrä riistan jälkiä. Tulos siis nolla, mutta kyllä Tarmosta taas huomasi että se oikeasti osaa homman. Arvostelussakin tuomari lopetti lauseeseen: "Tarmo on innokas ja osaava jäljestäjä, jota tänään muut hajut sotkivat liikaa" :) Kaiken kaikkiaan jäi taas ihan super-hyvä mieli jälkikoeviikonlopusta, vaikka välillä tuli kastuttua läpimäräksi ja jäädyttyä puolikuoliaaksi... kyllä se silti vaan on kivaa touhua. Kiitos myös Sannalle seurasta - oli tosi kiva viikonloppu!

Ai niin, tulihan sieltä metsästä muuten taas poimittua puoli muovikassillista suppilovahveroitakin... ;)

Tämän viikon tiistain agiiltytreenit piti jättää väliin, koska juuri sille illalle sattui töitten puolesta ulkomaalaisia vieraita kaupunkin. Tällä viikolla ei myöskään tehty mitään ylimääräisiä agi-treenejä.

Ensi viikolla tuleekin pieni muutos treenikuvioihin. Pääsemme Tarmon kanssa osallistumaan HSKH:n/Springereiden kisaavien agilitytreeneihin. Ne ovat ensi viikosta alkaen joka toinen viikko perjantaisin. Tiistain treenit jatkuvat edelleen normaalisti joka viikko.

Hmm... ensi viikon sunnuntaina olisi edessä myös ihan kisa-startti - saas nähdä miten siellä menee. Itelle tärkeää olisi taas että voisi olla johonkin asiaan tyytyväinen. Ei niinkään että pitäisi saada tulos.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Tarmo tarkkanenä treenijäljellä

Tänään pääsimme vihdoin ja viimein kesän (tai no nythän on vissiin jo syksy) ensimmäiselle jäljelle Tarmon kanssa! Tiina ja Sanna olivat käyneet eilen vetämässä jäljet Sipoon metsiin (Suur-kiitos siitä, toivottavasti ampiaisten hyökkäyksestä ei jää pahoja traumoja!). Tarmollekin tehty jälki oli tarkoituksella lyhyt ja helppo, pituus lienee ollut pari sataa metriä ja jäljellä oli vain yksi kulma.

Koska kyseessä oli harjoitusjälki, en päästänyt Tarmoa jälkiliinassa missään vaiheessa täyden matkan päähän, vaan pidin liinaa lyhyemmällä. Ja jos Tarmo yhtään yritti lähteä muualle (esim. lähellä olleelle toiselle jäljelle), en päästänyt sitä haahuilemaan. Vaan eipä tuota kovin paljoa tarvinnut ojentaa, Tarmo jäljesti tänään tosi varmasti ja reipasta vauhtia. Ehkäpä asiat ovat hautuneet pienessä päässä viime syksyn jälkeen :)

Metsässä olisi ollut suppilovahveroita vaikka kuinka paljon, tällä kertaa ei ollut ikävä kyllä aikaa jäädä niitä poimimaan. Olipa kiva tehdä pikainen reissu syksyiseen metsään! Harmi ettei saatu paikkaa tämän viikonlopun jälkikokeisiin, ellei nyt sitten peruutuspaikkaa ilmaannu. Niin, ja jännitettävää jäi kyllä vielä tulevaisuuteen siinä mielessä että matkalle osunut "telkänpönttö" väläytti hieman ikävästi valoaan takas päin tullessa...

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Pienet remonttiapulaiset

Nyt kun remppa alkaa pikkuhiljaa olemaan viimeisiä viilauksia vaille valmis, on aika purkaa kamerasta muutama valokuva. Koirat siis tosiaan olivat kotona koko remontin ajan. Ihan hyvin hommat sujuivat, kiitos nopesti kuivuvien maalien, lapsiportin sekä pitkien kävelylenkkien. Ainoastaan yhden kerran putsattiin maalisia tassunjälkiä uudelta laminaatilta... aika hyvä saavutus kun ottaa huomioon miten kovin avuliaita ja innnokkaita osallistumaan nämä meidän pikku remonttiapulaiset ovat ;-)


Tarmo ottaa Samilta mallia miten lattiaa puretaan...


Santtu ihmettelee mitä nyt tapahtuu!?


Tarmo osallistuu innokkaana lattian purkuun ;)


Kaikki kunnon remontit alkavat luonnollisesti rapujuhlilla - ja näemmä Tarmo taas osallistuu ;)


Santtu yrittää rentoutua remonttikaaoksen keskellä...


Uudella viileällä laattalattialla on kiva nukkua, vaikka saumat vielä puuttuvatkin.


Alkaa näyttää jo valmiilta, toteaa Eero Aarnion Puppy ;)


Laatoitus, seinät, sisäovet sekä listat lopullisessa kuosissaan


Hmmm... onko meillä a) tosi nopea koira, b) hidas kamera (tai kuvaaja) vai c) liukas laminaatti-luistinrata josta koira jo ehti luistelemaan pois?

lauantai 19. syyskuuta 2009

Agilityn MM-kisojen jännäämistä

Hienosti on Suomen Agilityliitto järjestänyt tulosseurannan! Paikan päällä Itävallassa ylläpidetään ahkerasti blogia, johon päivien mittaan tulee niin tuloksia, valokuvia, videoita kuin vähän viihteellisempääkin materiaalia.

Tässä linkki:
http://tango-109.srv.hosting.fi/agiliitto/

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Parin viikon agilitytreenit

Vähän on taas allekirjoittaneella kiirettä pitänyt kun ei ole ehtinyt blogiakaan päivittää viime aikoina! Agilitytreeneissä on kuitenkin käyty joka viikko normaalisti. Aloitetaanpa vaikka kahden viikon takaisista treeneistä joista siis jo edellisessä kirjoituksessa kerroin.

Tässä vihdoin kuva radasta. Siitä on kaksi eri versiota, ja ohjaustapoja löytyi vielä useampi erilainen.





Otettiin kellolla aikoja eri yrityksistä ja kirjattiin niitä ylös. Oli hauska nähdä miten eri koirilla eri tapa oli nopeampi kuin jollain toisella. Tarmolle oli nopeampi ehdottomasti tuo b-versio, tosin a-versiossakin Tarmo isona koirana teki vähemmän virheitä kuin pikkukoirat, jotka paljon helpommin hyppäsivät uudestaan esteen yli kun olisi pitänyt lähteä a:lle kirmaamaan.

B-versiosta tosiaan oli myös pari eri ohjaustapaa, joista se että yksinkertaisesti vain "vedin Tarmon syliini" itseäni kohti kun se oli kiertänyt esteen toiselle puolelle toimi kaikkein parhaiten.

.....

Viikko sitten puolestaan harjoiteltiin tällaista rataa:



Hankalat kohdat olivat hypyltä (4) eteenpäin: ennen keppejä et ehdi valssaamaan, ja jos jätät valssauksen keppien jälkeen, tulee käännöksestä renkaalle tosi hidas ja kömpelö. Jos taas juokset ulkokautta itse renkaan oikealle puolelle, tulee ongelma putken jälkeen kun joudut törmäyskurssille koiran kanssa kun joutuisit "työntämään" koiran hypylle (8).

Järkevin tapa olisi siis lähettää koira kepeille itse takaa leikaten. Sitten kannattaisi ohjata esteiden vasemmalta puolelta kepit, rengas, putki ja hyppy (8), ja siitä sitten taas lähettää koira hypylle (9) takaa leikaten eteenpäin.

Ei oltu loma-tauon takia treenattukaan keppejä vähään aikaan, ja takaa leikkaamisia ei ylipäätään olla kovin paljoa harjoiteltu. Päätin silti riskillä kokeilla sitä Tarmon kanssa ihan surutta, koska se näytti olevan tosi hyvässä vireessä ja vauhti päällä. Ja se toimi, ja vieläpä molempien esteiden kohdalla! Olin kyllä taas niin ylpeä tuosta otuksesta, että :) Varmuutta siihen toki kaipaisi lisää, koska sitten kun otettiin radasta pari kolme toistoa, huomasi että koiran väsyessä varmuus ja itsenäisyys vähän katosi. Mutta ihan mahtava onnistumisen fiilis tuosta taas jäi :)

.....

Eilen otettiinkin sitten vaihteeksi ihan yksittäistä estetreeniä keskittyen kontakteihin. Otettiin kentälle kerrallaan kolme koirakkoa, ja esteet olivat siis puomi, keinu ja a. Toki niihin yhdisteltiin vähän hyppyä, putkea ja pussia, ettei nyt olisi ihan vallan tylsäksi käynyt.

Tarmon kanssa ei kontaktiongelmia ollut. Keinukin sujui ihan mukavasti, ja hirveällä hingulla Tarmo sinne taas oli menossa. Vauhtia edelleen tietysti kaipaisi. Keinun annettiin pudota aika vauhdilla, mutta ei kertaakaan maahan asti kolahtaen. Puomin kontakteja otin niin että hypyn siivekkeet olivat apuna, niin pystyin samalla harjoittelemaan puomille lähettämistä erilaisista kulmista.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Twistejä, jaakotuksia... ja "eläimellistä" menoa

Eilen töitten jälkeen ulkoilulenkillä Tarmo osoitti taas "eläimellisen" puolensa! Tällä kertaa vaan lainausmerkeissä. Ohitsemme meni pillit huutaen ambulanssi. Tarmo jäi sitä katsomaan kun anbulanssi lähestyi, iski takapuolen maahan ja nenän kohti taivasta ja alkoi ulvomaan! Eikä mitään pientä vinkumista vaan oikein sellaista "susimaista" kunnon ulvontaa. Ja koko sen ajan kun ambulanssi meni meidän ohi. On siinä meillä pieni peto ;)

Illalla olikin pitkästä aikaa vuorossa agility-treenit. Treenattiin periaatteessa tosi lyhyttä ja helppoa radan pätkää, jossa oli yksi haasteellisempi kohta. Tätä sitten viilattiin vähän eri tavoilla. Tarkoitus oli ottaa jokaisen kanssa neljä eri tapaa, mutta aika ja koirien puhti loppui kolmen jälkeen ihan totaalisesti.

Kaksi ekaa tapaa sijuivat Tarmolta tosi hyvin! Tosin niistäkin selvästi huomasi kumpi oli Tarmolle nopeampi tapa. Oli jännä nähdä että ihan koirasta riippuen vaihteli mikä eri tavoista oli nopeampi. Kolmas versio osoittautui sitten Tarmolle ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Toki uupumus alkoi jo vaivata, pikku herne siellä pienessä päässä oli jo joutunut niin koville =) Laitan myöhemmin tähän kuvan radasta ja eri tavoista suorittaa se.

Kaiken kaikkiaan Tarmo yllätti olemalla tosi tarkkana, keskittynyt ja ilmoisella ilmeellä. Ei yhtään mitään loma- tai remonttiprotestointia, mitä oikeasti odotin näkeväni. Otus oli suorastaan tosi hyvä!

maanantai 31. elokuuta 2009

Huh-huh!

Onpahan taas ollut haipakkaa! Lomat on nyt lusittu ja paluu arkeen koittanut. Oltiin tosiaan ensin viikon mittaisella lomamatkalla. Koiruudet asustelivat sillä aikaa kotona tutun hoitajan hoivassa. Hyvin olivat taas pärjänneet, tosin välillä oli ollut hoitaja ihmeissään yrittäessään pidellä kahta jäniksen tai oravan perään hinkuvaa spanielipoikaa... ;)

Kotiin kun päästiin, alkoi meillä melkein heti remontti! Tavoitteenamme oli saada koko remppa hoidettua alta pois ennen kuin työt jatkuvat. Ihan siihen ei pystytty, mutta melkein. Nyt on siis koirilla uusi "vilvoittelualue" (=ihanan viileää laattalattiaa koko käytävän mitalta) sekä uusi "luistinrata" (=laminaattilattiaa koko loppu kämppä). Toki löytyy myös neliötolkulla uutta maalattua seinää minkä voi nuohota likaiseksi, uudet sisäovat, lattialistat, pistorasiat, valokatkaisijat jne... Kyllä nyt kelpaa!

Remontoiminen sujui yllättävän hyvin vaikka koirat olivatkin kotona koko ajan. Olihan se tietysti stressaavaa niille, olivat iltaisin vähintään yhtä väsyneitä kuin mekin. Mm. Santtu joka yleensä pelkää ukonilmaa kuollakseen, kohotti tällä kertaa vain vähän kulmiaan ja jatkoi uniaan, vaikka yhtenä yönä oli oikein kunnon myräkkä.

Agility-treeneihin päästään palaamaan tällä viikolla. Nyt on kolme viikkoa jäänyt väliin, joten saapi nähdä minkälaisia jekkuja Tarmo keksii huomenna ;)

torstai 6. elokuuta 2009

Polvi ruvella... mutta entäs sitten!?

Tänään käytiin Tiinan kanssa Ojangossa treenaamassa. Tehtiin pitkästä aikaa (siis myös meidän Konalan treenit mukaanlukien) ihan kisapituista helppoa rataa! Oli tosi kivaa! Ja Tarmollakin oli tänään ihan mieletön vire päällä, niinpä kaikki menikin tosi hienosti. Mitä nyt meilkäinen veti ekalla rundilla komeat lipat... mutta ei se mitään. Eihän pari naarmua polvessa menoa haittaa ;) En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta vissiin ihan tyylikkäästi kompastuin vain omiin jalkoihini.

Lopuksi otettiin vielä erikseen puolikkaita keppejä vinokepeillä niin että sisäänmenoa oli helpotettu vähän. Hienosti sujui nekin!

Nyt sitten hyvillä mielin loman viettoon. Puhuttiin jo Tiinana kanssa että kun palataan reissusta, mennään pitämään jälkitreenejä Sipooseen, pitkästä aikaa. Onhan se hyväkin treenata, kun syksyllä olis taas tarkoitis mennä MeJä-kokeisiinkin jos vain suikin koepaikka saadaan.

Liikaa "tarmoa" ja ohjaaja kuutamolla

Tiistaina treenattiin Konalassa kovasti harventuneessa joukossa, sairas- ja kesälomalaisten poissaollessa meitä oli paikalla vain kolme, tosin yhdellä oli kaksi koiraa. Tehotreenit tiedossa siis ;)

Tällaista rataa treenattiin:



Periaatteessä rata oli helpohko, mutta kyllähän tuossa ison ja nopean koiran kanssa oli tekemistä! Tarmolla oli aluksi taas niin paljon "tarmoa", ettei tiukat tässä-tässä-tässä vastakädellä vedetyt käännökset millään meinanneet onnistua. Mutta kun vähän aikaa oli viilattu ja hikoiltu, niin kyllä se siitä :) Jotenkin olin vain itse ihan kuutamolla koko treenien ajan, annoin ihan vääriä estekäskyjä koiralle, käskin sen istumaan kun piti mennä pöydälle jne...

Tällä viikolla mennään vielä tänään käymään Tiinan kanssa Ojangossa, mutta sitten tuleekin pidempi tauko. Kesäloma ALKAAAA!!!!! Lähdetään ensi viikon tiistaina reissuun ja ollaan siellä viikko. Koirat saavat onneksi taas reippaan vakio-hoitajansa tänne kotiin, niin voi hyvillä mielin lähteä itse lomailemaan. Jännä nähdä vaan sitten loman jälkeen ekat treenit, että käyttäytyykö Tarmo yhtä sikamaisesti kuin viimeeksi... ;)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Aika rientää...

On se vaan kumma miten tuo aika kuluu niin nopeasti! Tekemistä ja ohjelmaa on koko ajan niin paljon ettei meinaa perässä pysyä. Viime aikoina nämä blogi-kirjoitukset ovat jääneet vähän vähemmälle, mutta yritetäänpä nyt vähän ryhdistäytyä.

Edellisen blogi-kirjoituksen jälkeen ei tosin kyllä treenimielessä tapahtunut kovin ihmeitä, menköön sekin kiireiden piikkiin tällä kertaa. Toissa viikolla meillä ei ollut Camillan vetämiä treenejä ollenkaan. Sen sijaan käytiin Tiinan kanssa kahteen kertaan Ojangossa. Treenattiin "normaaleja" juttuja, eli keppejä ja keinua, sekä lyhyitä radan pätkiä joissa keskityttiin siihen että pystyisin jätättämään Tarmoa pikku hiljaa vähän kauemmaksi. Eipä noissa treeneissä mitään ongelmia ollut. Kelit oli silloin tosi helteiset, joten se kyllä näkyi koirassa ja ohjaajassa (!?) hyytymisenä aika nopeasti.

Viime viikolla pidettiin ihan totaalinen treenitauko. Keskityttiin kotona vähän remontointihommiin, joten koirat olivat muutenkin vähän normaalia vähemmällä huomiolla. Se tuntuu aina silloin tällöin tekevän hyvää.

Eilen oli sitten taas vuorossa normaalit treenit Camillan kanssa Konalassa. Tehtiin todella haastavaa rataa, jossa oli paljon ansoja joihin koirat todennäköisesti syöksyisivät ;) Piti siis ohjata tarkasti ja mukana oli paljon tässä-tässä-tässä haltuunottoja vastakkaisella kädellä. Ja olipa sylivalssejakin! Niitä ei ollakaan treenattu kauheasti viime aikoina. Yllätyksekseni se sujui kuitenkin erittäin hyvin :)

Tässä rata:



Aluksi meillä meni Tarmon kanssa vähän sähläämiseksi, erityisesti kun piti ottaa tiukasti koira hypyltä (6.) vastakkaisella kädellä haltuun ja kääntyä melkein 90 asteen kulmassa putkelle (7.), ja suoraan edessä oli pussin (9.) suu houkuttelemassa. Ja putkessakin oli vielä molemmat päät houkuttimena vierekkäin, ja niistä piti ohjata tietysti siihen kauimmaiseen. Kun tarpeeksi viilattiin ja Tarmon alkuinto ja pahin vauhti oli saatu hyydytettyä, alkoi tuokin kohta sujumaan.

En muista milloin olisi ollut niin hikiset treenit kun nuo olivat! Huh! No, kyllä koirallakin roikkui kieli lähes polvissa... ;)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Tiistaiset agiliidot

Aloitetaanpa viime viikon tiistaista. Silloin oli normaalit treenit Konalassa hallissa. Tehtiin tosi hauskaa ja helpohkoa rataa, missä oli pari tässä-tässä-haltuunottoa vastakkaisella kädellä, sekä puolikkaat pujottelut kahteen kertaan.

Tällä kertaa olin tarkkana niiden tässä-tässä-haltuunottojen kanssa (viisastuneena agirodusta ;)), ja ne menivätkin tosi hyvin. Koulutusohjaajamme sanojen mukaan "just nappiin", ja Tarmo teki kuulemma tiukemmat ja räväkämmät käännökset niissä kohdissa kuin pikku-biisonit. Nappiajoitus onkin aika tarkka, sehän on aivan niillä rajamailla että koira itseasiassa tekisi kiellon ja ehtisikin käännähtämään ennen estettä.



Tämän viikon tiistaina meillä ei ollut omia treenejä, mutta sen sijaan Tiina lähti kanssamme Ojankoon. Otettiin lyhyttä radan pätkää, jossa oli täyspitkät kepit. Kyllä ne kepit alkavat tosiaan sujua koko ajan paremmin ja paremmin. Treenattiin nyt myös sitä koiran jätättämistä, eli sitä että pystyisin juoksemaan itse Tarmosta vähän edellä. Lopuksi otettiin keinua, ja sekin sujui kivasti. Tällä kertaa ei annettu keinun pudota omalla painollaan, toisaalta siihen keinulle nousemiseen tuli vähän reippautta lisää. Oli taas kiva käydä ja hienoa että saa hyviä neuvoja! Lopuksi käytiin porukalla vielä kävelyllä, niin pääsivät autossa odottaneet Kati&Raisa sekä Walesin Prinssi Santeri Suuri myös vähän ulkoilemaan :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

AgiRotu 2009 Nastolassa

Tänään oltiin siis edustamassa AgiRodussa Veikan Vaikeet -joukkueella. Kilpailevien maxien rata oli yllättävän helppo, toki siinäkin omat ansansa oli. Ja tällä kertaa toiveet toteutuivat, radalla ei ollut keinua. Hyvä niin :) Jos vertasi rataa esim. kilpailevien medien rataan, niin päästiin kyllä tosi helpolla.



Joukkueena tulos ei päätä huimannut, sijoitus oli varmaan kuudenkymmenen huonommalla puolella... mutta ei se mitään. Pääasia että oli hauska päivä ja hyvässä seurassa :) Remu ja Raisa suoriutuivat osuuksistaan erinomaisesti. Paavolla ja Tarmolla meni vähän haahuiluksi, mutta varmasti molemmilta löytyi niitä hyviäkin hetkiä. Tarmon kohdalla erityisesti radan loppuosa sujui tosi hyvin, varmaan sellaiset 10 viimeistä estettä. Eli loppuun voi olla todella tyytyväinen.

Eli oma tavoitteeni täyttyi: oli mukava päivä, voin olla johonkin osioon suorituksessamme tyytyväinen, ja jäi hyvä mieli :)

Tässä vielä joukkueemme edustuspaidoissaan!


Kuvassa vasemmalta: Kaisa & Remu, Tiina & Raisa, Reetta & Paavo ja minä & Tarmo (ja ei, neljää walesia ei saa pysymään yhtä aikaa samassa kuvassa paikoillaan...)

lauantai 4. heinäkuuta 2009

"Veikan Vaikeet" jälleen Agirotuun

Huomenna on edessä sitten taas AgiRotu! Se on siis epävirallinen ja leikkimielinen rotujen välinen joukkuetapahtuma. Viime vuonna edustettiin walesinspringereitä aloittelevien sarjassa joukkueella "Veikan Vaikeet", joka koostui siis täysin Tarmon sisarusporukasta. Viime vuonna mukana oli Raisa, Remu, Tico ja Tarmo. Tänä vuonna Tico vaihtuu Paavoon, mutta muuten samoilla mennään. Niin, ja sarjana tällä kertaa kilpailevat (!).

Ei tälläkään kertaa osallistuta mihinkään pukukilpailuihin, mutta päätettiin sentään tehdä joukkueelle yhtenäiset paidat. Tiina kävi metsästämässä meille t-paidat, joihin minä taiteilin ja silitin kiinni kuvat. Niistä tuli aika hupaisat, vaikka nyt itse sanonkin. Kyllä nyt kelpaa edustaa ;)

Tällainen kuvitus on jokaisella paidan etupuolella:



Jokaisella on myös selässä samat tekstit, mutta sitten hihoissa kullakin on oman koiran nimi ja naama :) Muuten paidat onnistuivat hyvin, mutta nuo hihat olivat vähän hankalat silittää kiinni, joten niistä osa ei oikein onnistunut. Mutta ei se mitään, pääasia että tuo edessä oleva kuva onnistui :)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Oravanmetsästystä ja agilityä

Viime tiistaina töiden jälkeen tapahtui jänniä juttuja spanieleiden elämässä! Tai no lähinnä Tarmon, jos nyt tarkkoja ollaan... Lähdin niitten kanssa töiden jälkeen normaalisti ulos. Sitten tuli eteen se tilanne että toinen koira käy kakkimaan, ja alan kaivamaan kakkapussia. Sivusilmällä huomasin että muutaman metrin päässä korkeassa heinikossa loikkii ORAVA, ja tietenkin kohti tietä. Sen verran ehdin tilanteessa tekemään että sain napattua Santun tiukasti kiinni, se kun on niistä tunnetusti se oravahullu. Noh, kun olin siinä juuri yrittänyt kaivaa sitä kakkapussia, niin Tarmon hihna olikin sitten jotenkin huonosti siinä kädessäni, niin kävi sitten niin että siinä silmän räpäyksessä Tarmo säntäsi oravan perään ja pääsi irti!

Vaan olipa aika hölmö kurre! Se alkoi juoksemaan ympyrää. Noh, Tarmohan ketteränä sai sen ihan leikiten kiinni. Yllätys taisi olla molemmille (siis sekä Tarmolle että oravalle) melkoinen, nimittäin Tarmo ei tosiaankaan antanut sille mitään kuolettavaa puraisua tai ravistusta. Se otti sen aika hellästi suuhun, ja laski aina välillä maahan. Otti sitten taas uudestaan suuhun, ja laski maahan. Ja kun sitten sain sännättyä paikalle ja komennettua, pääsi orava luikkimaan karkuun. Toivottavasti sille ei tullut mitään suurempia fyysisiä vammoja. Henkisiä varmasti tuli sitäkin enemmän... Ja se kieltämättä näytti aivan uitetulta rotalta kun se yltä päältä koiran kuolassa luikki pakoon... ;)

Sellainen tarina tällä kertaa. Santtua otti ihan vaan vähän päähän ;)

-----

Tiistain agility-treeneissä otettiin koirille tosi kivaa nimenomaan pujottelua motivoivaa rataa. Siellä hallissa missä treenataan on pujottelu jonka saa jaettua kolmeen osaan. Tehtiin tällainen rata:



Tämä toimi Tarmon kanssa hyvin, varsinkin A-este toi pujotteluihinkin lisää vauhtia. Se toimi oikeastaan molempiin suuntiin: niin että A odotti pujottelun jälkeen palkkana, sekä niin että A:ltä rynnättiin vauhdin huumassa seuraaville kepeille.

Tuon harjoituksen jälkeen otettiin käyttöön 2/3 kepit. Tällä kertaa harjoituksena oli se, että koira jätettiin keppien alkuun istumaan ja odottamaan. Ohjaaja käveli vähän matkaa eteenpäin, ja vasta sitten antoi koiralle kepit-käskyn. Olin aivan ällikällä lyöty kun tämä sujui Tarmolta alusta asti kuin ihan vettä vaan! Oikea aloituskohta löytyi kerrasta ja pujottelu sujui reipasta vauhtia. Menin varmaan lopulta jonnekin 1,5 metrin päähän alusta, ja vielä sielläkin sujui todella hyvin. Lopetettiin pujotteluharjoitus siihen, kun sujui niin hyvin.

Lopuksi otettiin vielä keinua, ja taas Tarmo hinkumalla hinkui sinne uudestaan ja uudestaan. Ei sinne edelleenkään vauhdilla nousta, mutta halu suorittaa este on näköjään kova.

-----

Torstaina käytiin sitten taas Tiinan kanssa Ojangossa. Päivä oli todella helteinen: vaikka menin Ojankoon vasta yhdeksältä illalla, näytti auton mittari edelleen 27 astetta. Hikistä hommaa oli tiedossa siis! (Siellä tosin olisi tullut hiki vaikka olisi vain seissyt paikoillaan...)

Treenattiin keppejä niin että ensin hyppy ja sitten täyspitkät kepit. Ja nehän siis sujuivat taas! Ja vauhtia tuntuu tulevan koko ajan lisää. Toki jonkunlainen varmuus vielä puuttuu, eli välillä helposti jää joku keppi välistä, mutta tähän voi kyllä olla nyt jo tosi tosi tyytyväinen - hyvä Tarmo!

Sen jälkeen otettiin keinua rohkeasti ilman apua. Ja kas, tyyppi nousi sinne ihan kiltisti eikä ollut moksiskaan pudotuksesta! Toki jarrutin vauhdin tosi aikaisessa vaiheessa, mutta tässä kohtaa on nyt tärkeää ettei uutta pelästystä tule. Hihnassa homma sujui ihan sujuvasti, ilman hihnaa vähän hitaammin mutta kyllä sekin sitten meni.

Periaatteessa keinu kisatilanteessa tulee vieläkin liian aikaisin, mutta todennäköisesti se kuitenkin on AgiRotu-radalla sunnuntaina. Peukut pystyyn ettei olisi, mutta kun se kuitenkin on niin peukut pystyyn että kaikki menee hyvin.

Kaiken kaikkiaan on aivan mielettömän hyvä fiilis, kun voi huomata että treenaus tuottaa tulosta. Ollaan nyt varmaan sellaiset 1,5 kuukautta käyty melkein säännöllisesti kaksi kertaa viikossa treenaamassa, eli normaalien treenien lisäksi yhdet "erityiset" keppien ja keinun hiomis-treenit. Iso kiitos Tiinalle, kyllä on kannattanut käydä :)

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Juhannuksen viettoa ja treenausta... ja lisää treenausta :)

Juhannuksena oltiin Santun ja Tarmon kanssa mökkeilemässä Saimaan saaressa. Kyllä oli pojilla kivaa kun pääsivät taas kirmaamaan vapaina pitkin metsiä, uimaan sekä läträämään pienellä suolla :) Ne ovat aina niin omassa elementissään mökillä, että vähän aina harmittaa niiden puolesta että asutaan kerrostalossa, eikä ole edes sitä pientä omaa pihaplänttiä.

Eilen illalla käytiin taas Tiinan kanssa Ojangossa treenaamassa. Ensin autoin Tiinaa ja Raisaa toko-liikkeissä apuohjaajana. Se olikin mielenkiintoista puuhaa kun samalla sai kuitenkin vähän vinkkejä omiinkin toko-treeneihin, jahka niitä taas jaksettaisiin jossain vaiheessa jatkaa.

Sitten otettiin Tarmon kanssa taas keinua ja keppejä. Edistytty ollaan, mikä on tosi kiva juttu. Keinu kaipaa edelleen eniten treeniä, mutta en usko että siihen kovin kauaa enää menee kun sekin sujuu ihan ilman ongelmia. Otettiin myös pientä radan pätkää, ja myöskin siinä oli kepit mukana. Ihan hyvin sekin meni kunhan vaan itse muistan kiinnittää huomiota siihen että käskyt tulevat ajoissa. Ja siihen etten omalla liikkeelläni "työnnä" Tarmoa pujottelussa väärälle puolelle alussa. Niin, ja taas huomattiin se että Tarmo saa aina hurjasti lisää virtaa ja vauhtia kun se joutuu olemaan vähän aikaa kentän reunalla kiinni seuraamassa kun minä tutustun esimerkiksi rataan :)

-----

Tänään oli taas vuorossa normaalit tiistain treenit. Ohjaajamme oli valitettavasti sairaana, mutta saimme treenailla vähän itseksemme. Otettiin tosi helppoa rataa, jossa oli mukana puolikkaat kepit, "väärältä" puolelta ohjattuna ja lähestyminen vähän vinossa kulmassa. Ja ne kepit sujuivat hienosti!!!

Sen jälkeen otin Tarmon kanssa keinua, ja homma päättyi niin että Tarmo suorastaan hinkumalla hinkui keinulle uudestaan ja uudestaan ;) Viimeisillä kerroilla pudotin keinua jo vähän reilummin, niin että Tarmo ei ollut ehtinyt päähän asti, mutta silläkään ei ollut mitään vaikutusta - tyyppi olisi vaan halunnut sinne uudelleen. Tämä alkaa vaikuttaa jo lupaavalta :)

Ihan lopuksi tein itselleni sellaisen harjoituksen missä oli puolikkaat kepit ja putki niin että niistä tuli ympyrä, tai oikeastaan soikio. Kepit sujuivat siihen malliin hyvin että lopulta liikuin itse enää alle metrin alueella, ja Tarmo teki itsenäisesti töitä. Ihan mahtava tyyppi :)

-----

Tässä vielä muutama kuva Juhannukselta loppukevennykseksi :)


Suolla lutrausta :)


Ihana kääpä! Mä haluun sen!! Mä tarviiiiiin sen!!!


Keppi-leikkejä :)


Hullun kiilto silmässä? ;)


Ai mitä? Puhuksä mulle?


Suolla on kivaa!


Hyvää Juhannusta!

torstai 18. kesäkuuta 2009

Tässä-tässä-tässä...

Tiistain treeneissä oli pitkästä aikaa ohjelmassa kunnon kieputus-rata, eli vaadittiin tosi tiukkaa ohjausta että siitä selvisi. Rata oli aika haastava, mutta jätettiin sentään kaikki "vaikeammat" esteet pois.

Tarmo oli taas tosi vilkkaalla ja vauhdikkaalla päällä, alku meni vähän sähläämiseksi. Mutta sitten taas kun jätkä jaksoi keskittyä, homma sujui tosi hyvin. Piti olla itse tosi tarkkana putki-a-ansan kanssa. Ne on molemmat Tarmon suosikki esteitä, mutta vierekkäin ollessaan a vie voiton jos ei ole tarkkana. Homman idea oli tiukat tässä-tässä-haltuunotot, sekä vastakädellä ohjaus.

Tässä kuva radasta. Täytyy sanoa että tuosta ei kyllä varmaan saa mitään selvää, ilman että käy radan läpi "livenä" ;)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Agilitya ja huumoria

Nyt olikin vaihteeksi ihan totaalinen kokonainen viikon tauko agilityssä ennen eilisiä treenejä. Ja oikeastaa totaalinen tauko kaikesta muustakin toiminnasta... Mutta se näytti taas vaihteeksi tehneen hyvää, Tarmo oli eilen tosi virkeä, räväkkä ja reipas - etten sanoisi jopa huumorimiehiä ;)

Treenattiin tällaista rataa:



Radalla oli pari tiukka vastakäden haltuunottoa, muuten ratana aika helppo. Mutta sitten mukana oli meidän kannalta ne hankalimmat esteet: pujottelu ja keinu.

Pujotteluun lähestyminen oli 90 asteen kulmassa, mutta tällä kertaa suoraan "oikealta" puolelta. Ja sehän meni hyvin!!! Käytössä taisi olla 2/3 kepit, ja Tarmo pujotteli reippaasti ja itsenäisesti koko matkan ilman virheitä :) (pienellä vartalonohjauksella kyllä, mutta ilman kättä) Keinulle joutui edelleen houkuttelemaan namilla, mutta ei siinäkään muuten mitään ongelmaa ollut. Toisaalta Tarmo kävi sitäkin tarjoamassa pariin kertaan nousemalla alkukontaktille ihan itse. Jotenkin se selvästi haluaa suorittaa keinun, mutta sitten vähän jännittää pientä urheaa :)

Otettiin rata ensin pari kertaa putkeen sekä sitten lopuksi vielä jokainen kerran. Nuo kaksi ekaa kertaa meni hyvin ja Tarmo tosiaan oli jotenkin tavallista reippaampi ja iloisempi, jos se nyt on mahdollista. Sitten kolmannella kerralla ote vähän herpaantui, en tiedä ohjasinko itse jotenkin huolimattomasti, mutta Tarmo sai varsinaiset hepulit ja esitti illan huumoriosuuden. Varmaan se totesi että "kun ei kerta tule kunnon ohjeita, niin kyllä minä tästä itsekin suoriudun" ;) Se kävi suorittamassa esteitä ihan itse valitsemassaan järjestyksessä, eikä mikään käsky tehonnut... matkalle osui ainakin pussi, A, pöytä, hyppy... Mutta se mikä oli iloinen ylläri, Tarmo kävi myös suorittamassa pienen pätkän pujottelua ihan itse! Ihan kuin se olisi halunnut kertoa että "kyllä minä osaan, kunhan vain kerrot oikein mitä pitää tehdä!" :) Kerrassaan mainio tyyppi :)

torstai 4. kesäkuuta 2009

Tiistain treenit

Tiistaina treenattiin helppoa ja lyhyttä ympyrärataa. Tarkoituksena oli saada vähän puomille vauhtia käyttämällä namilautasta loppukontaktilla, sekä sitten treenata pujottelua. Pujottelua otettiin tällä kertaa puolikkailla kepeillä ja helposta lähestymiskulmasta. Tarmo tosin TAAS hakeutui ensin alussa väärälle puolelle, mutta muuten suoritti kepit aika itsenäisesti.

Kivat treenit, on välillä tosi mukavaa tehdä "helppoja" ja koiria motivoivia juttuja :)

Ainiin, Tarmo taas ensimmäisenä tarjosi minulle keinua nousemalla ylösmenokontaktille! Tain taas saman jutun, eli annoin vaan naksun ja palkan ja huimasti kehuja. Ja tämä toistui taas pariin otteeseen.

Tämä olikin muuten sadas blogi-kirjoitus tänne, ihan kivastihan tuota tekstiä on sitten kertynyt, välillä vähän aktiivisemmin ja välillä vähän vähemmän :)

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Hikistä hommaa

Sunnuntaina oltiin taas illalla Ojangossa Tiinan extra-treeneissä :) Mentiin tällä kertaa vasta ihan illalla kun oli sattumoisin kesän toistaiseksi kuumin päivä, lämpötila taisi päivällä kivuta noin 28 asteeseen! No, riitti sitä lämpöä vielä illallakin, eli kyllä siellä hikoilla sai ihan riittävästi.

Tapamme mukaan otettiin taas keppejä puolikkailla vinokepeillä sekä keinua. Molemmissa oli edistystä havaittavissa, hyvä niin. Oli varmaan edellisenä tiistaina hyvä juttu että kun Tarmo itsenäisesti nousi keinulle, annoin sille vaan naksun ja palkan. Nyt se nimittäin ihan kiltisti kipitti keinulle ylös asti ilman oikeastaan minkäänlaista epäröintiä. Keinu toki laskettiin vielä tosi hitaasti alas, ettei nyt vaan mitään uutta säikähtämistä tapahtuisi.

Lopuksi otettiin vielä kivaa radan pätkää että päästiin vähän vauhtiinkin. Radalla oli rengas, joka sujui taas ihan ongelmitta, vaikka olin eri kerroilla aina vähän eri kohtiin sijoittunut. Rata loppui puolikkaisiin suoriin keppeihin. Ekalla yrityksellä Tarmo lipsahti väärälle puolelle, mutta toka menikin jo sitten tosi hyvin. Tarmo suoriutuu niistä jo paljon itsenäisemmin, ja tosiaan se oli hyvä muutos mikä viime tiistain treeneissä otettiin käyttöön, että sanon "kepit" vain ihan alussa, ja loppuosan vaan kehun koiraa.

Lopuksi pisama-porukka pääsi vielä metsään, ja oi, niihin ihaniin kuraojiin kirmaamaan :D Missä se kamera on silloin kun sitä tarvitsisi!?

Tänään onkin vuorossa taas normaalit tiistain treenit. Saas nähdä miten ohjaaja itse osaa tällä kertaa keskittyä, viime aikoina kun ajatukset on vienyt lähes täysin työpaikkatarjous toisesta firmasta. Nyt se on sitten hyväksytty ja sopimus allekirjoitettu, ja nykyisessäkin työpaikassa asiasta ilmoitettu. Eli ei muuta kuin nokka kohti uusia haasteita :)

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Iloista agilityä

Eilen oli taas vuorossa normaalit tiistain agility-treenit Konalassa. Aivan ensimmäiseksi pitää hehkuttaa sitä mitä Tarmo teki ensimmäiseksi kun päästiin kentän puolelle: Se käveli keinun luokse, nosti etutassut kontaktille ja katsoi minuun: "Noh, missä se nami viipyy!?" :) Onneksi oli naksutin käden ulottuvilla, ei muuta kun naks ja namia. Tarmo teki saman tempun vielä toistamiseenkin, ja toimin silloinkin samalla tavalla. Muuten ei keinuun eilen koskettukaan. Ehkä se keinukammo vielä siitä... :)

Treenattiin lyhyehköä rataa, joka oli muuten super-helppo, mutta mukana oli kepit. Lähestyminen vähän vinosti ja ohjaus loogisinta "väärältä puolelta". Ensin oli hankaluuksia kepeille sisään menossa. Otettiin siihen myös tällä kertaa naksutinta avuksi, ja kyllä se tuntui vähän auttavankin. Välillä kun kokeilin "oikealta" puolelta, se kyllä sujui ihan kivasti, ja siinä kohtaa Tarmo teki töitä huomattavasti itsenäisemmin. "Väärältä" puolelta se hakee minusta tukea vähän väliä. Toisaalta sitten taas "oikealta" puolelta kokeiltiin välillä niin, että jätin käden pois, tein vain pientä ohjausliikettä jalalla, sanoin alussa vaan "kepit"-käskyn, jätin sen muista väleistä pois ja vaan koko ajan kehuin ja kannustin. Se tuntui toimivan!

Lopuksi kokeiltiin samaa rataa niin että ohjaajien piti pitää kädet sidottuina selän takana. Siinä päästiin vähän treenaamaan sitä että mihin suuntaan oman kropan pitäisi oikeasti kääntyä, sekä myös koiran hakeutumista itsenäisemmin esteille. Oli muuten yllättävän haastava mutta hauska harjoitus :)

Kaiken kaikkiaan Tarmon ilme oli tänään jotenkin tosi iloinen, super-positiivinen, ja kovasti kontaktin-haluinen. Jäi tosi hyvä mieli! Ai niin, ja keksin myös uuden I-HA-NAN treenilelun, tämä on paras ikinä! Sellainen karvainen kettu, joka myös vinkuu. Tarmo innoistui tästä niin että pääsin palkkaamaan sen oikein kunnon repimis- ja riehumisleikeillä! Räyh!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Mökkiviikonloppu ja treeniä

Oltiin viikonloppuna Kiskossa mökkeilemässä. Kivaahan se taas oli, tosin naapurin puolelle karkailevat koirat ja erityisesti naapurin kenkiä meidän puolelle kantava Tarmo The Kleptomaani aiheuttivat jälleen omat ongelmansa ;)

Lauantaina kävin koirien kanssa sellaisella 2,5 tunnin metsälenkillä. Tuo metsässä kulkeminen on kyllä niin rentouttavaa ja terapeuttista puuhaa että voisin tehdä sitä vaikka kuinka paljon. Kiire ei ole minnekään, ja välillä voi vaikka istahtaa mättähälle. Ja vieläpä samalla harrastaa lempipuuhaani valokuvausta.

Sunnuntaina tyydyttiin vähän lyhyempään, noin 1,5 tunnin lenkkiin.

Tässä kuvia lauantailta:


Metsän kuningas! (jolla kasvaa mänty päässä...)


Jiihaa!


MUN keppi!


Iloinen naama (joo, kyllä sillä tosiaan kasvaa mänty päässä!)


Korvat käppyrällä...


Tuonne suuntaan...


Slurps!


Matkalla jonnekin...


Kyllä, spanieli voi näyttää myös tältä ;)


Lääh!


Tarkkaillaan eri suuntiin


Lepohetki pellossa...


...mutta eihän sitä kovin kauan jaksa paikallaan olla :)

Ja tässä vielä muutama kuva sunnuntailtakin :)


Kyllä elämä täällä mökillä on ihanaa!


Korvat lepattaa!


Ihana metsäsika :)


Näyttää jo ihan kesäiseltä :)

Pojat ovatkin sen jälkeen olleet aivan totaalisen naatteja. Noihin metsälenkkeihin kun lisää päälle sen kaiken muun jatkuvan juoksemisen, nuuhuamisen, uimisen, oravien paimentamisen jne, niin ovat kyllä pojat saaneet taas urheilua kerrakseen. Tällä kertaa ei sentään käyty mitään vesilintuja jahtaamassa ;)

Vaan ei ole helppoa pienen agility-sankarin elämä! Sunnuntaina lähdettiin vielä illalla käymään Ojangossa treenaamassa Tarmon kanssa. Meitä olikin kiva porukka mukana tällä kertaa: Wade, Lotte ja Sanna, Niina, Paavo ja irlanninsetterin pentu Väinö sekä tietysti Tiina ja Raisa.

Treenattiin taas tuttuun tapaan keppejä ja keinua. Tarmosta kyllä huomasi että se oli TODELLA väsynyt. Reppana =) Kaikki liikkeet oli kuin jostain hidastetusta filmistä, mutta urheasti se suoriutui tehtävistään. Kepit meni ihan ok, mutta siinä keinussa on kyllä vielä tosi paljon tekemistä.

Lopuksi otettiin sitten vielä lyhyttä radan pätkää. Alku menikin vähän sähläämiseksi, jostain syystä Tarmo meinasi koko ajan juosta toisen hypyn ohi. Tätä ei olekaan näin selkeällä tavalla tapahtunut pitkään aikaan, päin vastoin, omasta mielestäni juuri tässä asiassa ollaan viime aikoina kehitytty paljon (esim. eka möllikisa-suoritus oli aivan loistava juuri tällä osa-alueella). Siis siinä että Tarmo osaa lukea ja hakea jo paljon paremmin esteitä. Noh, tottakai parantamista siinäkin löytyy paljon, mutta tällä kertaa laittaisin kyllä osa syyn koiran väsymyksen piikkiin :)

No, alkukankeuden jälkeen päästiin vauhtiin. Ja siihen että olipa ohjaaja taas hidas ja kömpelö ;) Tiina otti radan videolle, pätkä löytyy Jangas YouTube-kanavalta: http://www.youtube.com/user/Jangaskennel. Katsokaa ja ihailkaa kun ohjaaja on ekan putken jälkeen parilla hypyllä aivan totaalisen myöhässä ;)

Kiitos jälleen kerran Tiinalle kun jakset kerta toisensa jälkeen lähteä meidän kanssa treenaamaan ja antamaan vinkkejä :) On muutenkin hyvä kun tulee ohjeita eri henkilöiltä niiden omien normaalien treenien lisäksi.