keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Tarmon ensimmäiset mölli-agility-kisat!!!

Vihdoin ja viimein tein rohkean vedon ja lähdin mölli-agility-kisoihin Ojankoon! Jännitys oli ihan järkyttävä ja ehkä noin 17 kertaa päätin etten lähde yhtään mihinkään. Jännitys onneksi lieveni siinä vaiheessa kun ilmoittautuminen paikan päällä oli tehty ;)

Rata oli periaatteessa ihan helppo, mutta silti mölli-radaksi haastava koska mukana oli muutama kinkkinen linja.

Tässä rata:



Haastavimmat paikat oli oikeastaan radan lopussa. 3. putken (kuvassa nro 10.) jälkeen tuli tosi kiire valssata toiselle puolelle ja hyppylinja tuli koiralle aika vinoksi, josta sitten piti saada jatkettua hypylle 12 tiukalla kurvilla ja sen jälkeen a:lle vielä tiukemmalla. A:n jälkeen tuli enemmistön kompastuskivi, eli kun koira sinkoaa a:lta, tulee koiran linja oman juoksulinjan kanssa ristiin. Eli tässä kohtaa vaadittiin jo koiralta aika paljon lukutaitoa että se osasi hakea hypyn nro. 14. Ja samoin sitten vielä kaksi viimeistä hyppyä.

Ja mitenkäs se sitten meiltä meni? No, se meni aivan LOISTAVASTI!!! Olen niin tyytyväinen ettei tämä hymy taida naamalta hävitä vähään aikaan :D Saatiin 5vp, sekin luonnollisesti oma moka. En ollut puomin alastulon jälkeen tarpeeksi tarkka, joten Tarmo siinä kohtaa haahuili vähän putkelle päin ja siitä tuli sitten esteen ohitus ja toki aikaakin kului.

Tarmo oli jotenkin tosi keskittynyt ja niin taisin olla itsekin. Ja vauhtiakin riitti! Ja nyt huomasin ainakin yhden asian missä ollaan edistytty viime aikoina: Tarmon kyky suorittaa rataa ja hakea niitä esteitä. Vielä jokin aika sitten muistan tännekin kirjoittaneeni että välillä tuntuu että Tarmo edelleenkin vielä suorittaa yksittäisiä esteitä. Tästä on kyllä hyvä jatkaa, ja jatkoa varmasti seuraa :)

Ainiin, se sijoitus taisi olla 8. melkein 30 koiran joukosta :)

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Loistavasti menneet agiliidot :)

Tänään treenattiin Konalan hallilla vähän keppejä, sekä putken ja puomin pään hakemista. Puomin molempiin päihin ja molemmille puolille laitettiin hypyn siivet kontaktien kohdalle, jotta koirat oppisivat oikaisemaan itsensä puomille tultaessa. Viimeeksi Hyvinkäällä kova-vauhtisella radalla nähtiin muutama puomilta alas tulo (ei onneksi mitään vakavaa) kun koirat tulivat vauhdilla vinosti puomille.

Ensin otettiin lyhyttä radan pätkää missä oli puolikkaat kepit, putki ja puomi. Putkesta pois tullessa piti koira lähettää puomille aika kaukaa ja niin että koira kävisi itse suoristamassa itsensä puomille noustessa (kun siellä oli siis ne hypyn siivet). Tämä sama tehtiin puomin molempiin päihin (kuvassa 1. ja 2.).



Tästä Tarmo suoriutui muuten tosi hyvin mutta se pujottelun pätkä "väärältä" puolelta takkusi vähän. Otin jossain välissä sivussa pujottelua toiselta puolelta ja se sujui vauhdikkaasti. Mutta tosi hyvin Tarmo kyllä haki sitten ne puomin päät :)

Toisessa harjoituksessa lähetettiin koira myös putken päätä etsimään ns. putken takaa. Itse jäätiin seisomaan rajatulle alueelle sinne putken taakse (kuvassa katkoviivojen väliin), ja sitten vaan koiran lähetys puomille. Tämä tehtiin molemmille puolille (kuvassa ensin 1. merkityt ja sitten 2. merkityt).



Tässä Tarmo oli kerrassaan loistava, ihan super-hyvä!!! Putken pää löytyi heti, Tarmo tiesi mitä pitää tehdä. Tämä on muuten sellainen juttu minkä tuo otus oppi tasan yhdelle treenikerralla joskus aikoinaan, eikä se ole unohtunut mihinkään vaikkei kovin montaa kertaa ole treenattu. Ja sitten suureksi yllätyksekseni myös puomin pää löytyi Tarmolta heti, eikä minun tarvinnut rikkoa "rajoja".

Jee, ihan loistofiilis, hyvä Tarmo :D

Mainittakoon vielä että ohjaajan kuntoa kohotettiin tänään kevään ekalla pyöräilyreissulla. Niinkun tapoihin kuuluu, niin mistään kevyestä aloituksesta ei luonnollisesti ollut tietoakaan, vaan saman tien piti pyöräillä 17km töihin ja iltapäivällä sama takas. Voi olla että huomenna on vähän paikat kipeet... mut eiköhän se sitten maksa itsensä takaisin jossain vaiheessa, vaikka agility-kentällä ;)

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Agility treeneissä

Viime torstaina oltiin viimeistä kertaa Hyvinkään hallissa rata-treeneissä. Camilla olikin taas kehitellyt erityisesti meille ohjaajille haastavan radan. Koiran kannaltahan tuo oli tosi looginen kunhan vaan ohjaaja olisi osannut ;) Vielä kun porukasta osa oli keuhko-vammaisia, kuten allekirjoittanutkin, niin myös radan pituus aiheutti ohjeejille hieman puuskutusta...

Tässä rata:



Radalla oli mukana myös okseri (nro 13). Sellaista emme olleet aikaisemmin kokeilleetkaan, mutta hyvin se tuntui kaikilta sujuvan. Treenit olisivat voineet vähän paremminkin taas mennä. Vähän jotenkin paras terävyys puuttui. Ja jos se puuttuu ohjaajalta, niin silloin se tietty yleensä heijastuu koiraankin. Eli Tarmollakin meni aina vähän haahuiluksi ja nuskimiseksi ja kaikkein terävimmät reagoinnit ja käännökset jäivät puuttumaan. Vauhtia kuitenkin oli ihan kivasti.

Radan ihan lopussa kun tullaan putkelta kolmelle vikalle esteelle, oli paras tapa päästää koira 3. vikan esteen jälkeen itsensä edelle, ohjata takaa leikaten suurella käden liikkeellä koira vasemmalle 2. vikan hypyn yli, ja jatkaa itse silti hyppyjen oikealla puolella (siis menosuuntaan nähden) ja taas suurella vasemman käden liikkeellä ohjata koira vikan hypyn yli. Ekalla kerralla meni sähläämiseksi, mutta olen tosi ylpeä että se tokalla kerralla meni kuin menikin hyvin!

Santtu pääsi myös treeneihin mukaan, kun kerta viimeistä kertaa oltiin tuolla isossa hallissa. Ja kyllä se oli taas innoissaan! Tein sen kanssa yksinkertaista ympyrän muotoista rataa, jossa oli suora putki ja hyppy. Olisittepa nähneet sen vauhdin!!! Vanha herra päästeli sen minkä kintuista lähti :D Se videointi nyt harmi vaan taas jäi, ohjeistin treenikaverin kuvamaan kyllä Tarmon vikaa rataa, mutta menin sitten ohjeistamaan väärin (vanhan kameran ohjeilla), joten videon pätkät jäi nyt sit saamatta. Oh well, eiköhän noita tilaisuuksia tule vielä.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Koirapuistossa lauantaipäivää viettämässä

Tänään ulkoiltiin pitkästä aikaa Kilon koirapuistossa. Kavereita ei sattunut ketään paikalle, mutta hauskaa meillä oli silti. Aurinkokin paistoi melkein kirkkaalta taivaalta. Käytin taas tilaisuutta hyväkseni ja harjoittelin uuden kameran käyttöä :) Tällä kertaa mallin päävastuun sai Tarmo, joka pääsi patsastelemaan nyt myös trimmatussa turkissaan ;)

Tuttuun tapaan kuvia saa suuremmaksi niitä klikkaamalla (ja kannattaa toki klikatakin jos haluaa yksityiskohdat nähdä...).


Täältä tullaan!


Hop!


Puiston kuningas ;)


Näytän sulle kieltä :)


Keppiä hakemassa...


...tullaan tullaan!


Hurja peto noutaa!


Mitäs tuolla on...?


Auringossa poseeraamista...


Iso nenä :o)

Tässä välissä pitää vielä hehkuttaa uuden kamerani Canon SX1 IS:n ominaisuuksia. Kyseessähän ei ole järjestelmäkamera, mutta Canonin uutuus kompaktikameroista, joka on tavallaan järkkärin ja kompaktikameran välimuoto. Siitä löytyy mm. 10 MB CMOS-kenno, 20-kertainen laajakulmazoom, joten kaukanakin olevia juttuja pystyy kuvaamaan jopa 4 kuvaa/s nopeudella. Ja silti jälki on erinomaista. Niin, ja puhumattakaan siitä että kameralla pystyy tallentamaan HD-tasoista videokuvaa stereoäänillä... :D

Loput kuvat on otettu yli puolesta välistä puistoa. Matkaa nyt on vaikea arvioda, mutta oliskohan se nyt ollut arviolta 30-40m...


Spanieli lähdössä lentoon!


Mun puisto!!!


Asento!

torstai 16. huhtikuuta 2009

Keväisellä lenkillä

Eilen oli aivan upean keväinen ulkoiluilma! Lähdin töitten jälkeen poikien kanssa siis lenkille ja nappasin kameran taskuun. Lenkin lopuksi löysin ihan kodin vierestä pienestä metsästä pikku kiven johon aurinko paistoi ihan suoraan.

Tällä kertaa malliksi päätyi lähinnä vanha herra Santtu. Ensinnäkin siitä syystä että Santtu on trimmattu ja Tarmo ei (vielä!), ja Santtu myös osasi poseerata paremmin. Tarmo käyttäytyi kuin pahainen teini-malli, aurinko muka häikäisi eikä millään olisi malttanut olla paikoillaan tai tehdä sitä mitä sanoin ;)


Kukkulan kuningas! Ei uskoisi kohta 10-vuotiaaksi...


Tuolla rasahti!


Mitäs tuolla on...


Hihhihhiii...


Olisikohan tuolla päin meheviä tipuja?


Vielä minä sen oravan nappaan!


Minä harmaannun arvokkaasti! (Musta-valko-kokeilu, harmi kun sattui tuo yksi varjo naamalle)


Onks pakko jos ei tahdo?!? Siis niinku tiäksää kyllä jurppii tää poseeraus!

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Keppejä ja ympyrää

Tänään agility-treeneissä muisteltiin taas ensin keppejä eri pituisissa pätkissä, eri lähettämiskulmista ja eri puolilta. Ja hyvinhän nuo olivat edellisestä kerrasta hautuneet. Mukavaa edistystä siis :)

Intensiivisen keppi-treenin jälkeen otettiin yksinkertaista ympyränmuotoista rataa, jossa myös oli parissa kohtaa 1/4 kepit. Rata otettiin molempiin suuntiin, jotta tulisi molemmilta puolilta ohjaamista. Ja ideahan taas oli saada koiraa irtoamaan ettei itse tarvitsisi liikkua ympyrän keskellä kovin paljoa.



Tänään oli hyvä treenipäivä! Tarmolla oli vauhtia, se irtosi kivasti ja kepit sujuivat siis vähän paremmin. Hyvä fiilis :) Ensi viikolla ollaankin sitten torstaina viimeistä kertaa siellä Hyvinkään isossa hallissa. Jospa sitä vaikka muistaisi ottaa kameran mukaan ja ottaa rata-treeniä videolle!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Jännittävä ilta

Tänään töistä tultuani pitikin saman tien pistää töppöstä toisen eteen ja kiiruhtaa Hakunilaan. Olin lupautunut viemään pojat kuudeksi Karvakamut-nimiselle eläinlääkärille DNA-näytteiden ottoon. Springerspanielit Ry. on jo jonkin aikaa keränneet näytteitä, jotta saataisiin aikaan kunnon "geenipankki" mm. perinnöllisten sairauksien ehkäisemistä varten.

Lisätietoja aiheesta täältä: http://www.koirangeenit.fi/

Tällä kertaa Samikin lähti matkaan mukaan, ja apukädet olivatkin tarpeen. Poimimme myös Tarmon siskon Nupun matkan varrelta kyytiin, se kun elelee sijaisperheessä tällä hetkellä oman isäntäväen asuessa Irlannissa. Myös Tiina napattiin matkalta mukaan. Pojilla oli selvästi kivaa kun saivat kerrankin naisseuraa auton takaboksiin (siis ei Tiinaa vaan Nupun!). Olisittepa nähneet Nupun ilmeen kun se istui keskellä ja pojat molemmilla sivuilla niin että ne nuolivat yhtä aikaa Nupun korvia - toinen toiselta ja toinen toiselta puolelta! Ja toinen oli vielä niin kiltti ettei sanonut mitään... :)

Näytteiden otto sujui nopeasti ja pojat käyttäytyivät oikein mallikelpoisesti! Ja saivatpahan molemmat myös nähdä kasvattaja-tätejään, mikä näytti aiheuttavan suurta riemua. Verinäytteet saatiin siis vauhdilla talteen, ja koirille palkaksi lihapullat.

Meidän osalta matka jatkui vielä Tiinan luokse. Sami pääsi viihdyttämään hetkeksi Raisaa ja pentuja, sillä välin kun me Tiinan kanssa teimme Nupulle pika-trimmauksen. Sanottakoon että koskaan ei ole trimmausta tehty niin nopeasti, mutta ovathan ne trimmaukset välillä olleet... eh... siistimpiäkin ;)

Sitten päästiin vielä pentuja ihastelemaan. Uskomatonta miten nopeasti ne kasvavat ja kehittyvät! Aikaa ei ollut kulunut kuin viikko ja yksi päivä siitä kun viimeeksi siellä kävin, mutta kehityksen kyllä huomasi. Nämä naperot olivat jo varsinaisia terrierejä, kävivät välillä oikein kunnolla housun punttiin kiinni pikku naskaleillaan ;) Pari tyyppiä kömpi väen väkisin jatkuvasti syliin, ja nukahtivat siihen. Aika somaa =)

Kotimatkalla vietiin vielä Nuppu takaisin, ja saipahan talon isäntä oikein kunnon "doggie bagin" kaupan päälle. Hän oli nimittäin pyytänyt trimmauksessa leikattavia koiran karvoja itselleen, tekee niistä kuulemma jotain kalastusjuttuja! Kaiken laista... ;)

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Pujotellaan...

Viime tiistain agility-treeneissä oli teemana pujottelu. Se kun kaipaa koko porukalla vahvistusta. Käytössä oli puolikas pujottelusta, ja sen molemmissa päissä putket. Tyyli oli vapaa, eli itse sai aina valita kummasta päästä meni putkeen jne, kunhan piti huolen siitä että meni molempiin suuntiin pujottelun molemmilta puolilta. Tätä mentiin aina muutama rundi, niin että homma loppui aina hyvään pujotteluun.

"Radasta" oli kaksi eri versiota, niin että pujottelu oli suoraan, sekä poikittain. Siis ensin näin:



Ja sitten näin:



Välillä käytiin vielä verhon toisella puolella treenaamassa privaatisti 1/4 keppejä, kukin omia parannuskohteita hioen. Oli kiva huomata että kun olin Tarmon kanssa tuolla omassa rauhassa treenaamssa, pystyin mm. lähettämään koiran edelleni suorittamaan tuon lyhyen pätkän ihan itsenäisesti.

Kivat treenit, koirista huomasti että tällä kertaa joutui pikku herneet päässä aika koville, kun kaikki olivat ihan kieli-poskella kolmen vartin jälkeen :) Sitten jätettiin taas homma hautumaan seuraavaan kertaan.

Vähän harmittaa kun en päässyt edellisellä viikolla torstain rata-treeneihin, ja pahalta näyttää etten pääse sinne tänä torstainakaan. Pitääkin yrittää kysellä Camillalta josko tuonne Konalaan pääsis vaikka tiistaina meidän treenien aikaan käymään tms.