keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Paljon onnea!

Tänään vietetään Tarmon ja muiden Jangas D-pentueen rasavillien 6-vuotissynttäreitä! Suuren suuret onnittelut koko porukalle! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on näiden vuosien aikana riittänyt vaikka muille jakaa ;)

Ja siitä puheen ollen... Tarmon viimeisin episodi oli rypsiöljypullon kaataminen pöydälle ja kaatuneen öljyn latkiminen meidän ollessa töissä. En tiedä paljonko öljyä Tarmo oli nauttinut, mutta sanotaanko niin että suolen toiminnan se kyllä oli vilkastuttanut. Maanantaina töistä kotiin palatessa oli varsinainen voittajaolo: ihanaa olla koiran omistaja kun kakkaa ja oksennusta on siellä täällä lattialla ;) En ole kyllä ikinä nähnyt niin pahoinvoivaa koiraa kun T oli maanantaina. Vaan tuskinpa tuo termiitti tästäkään episodista mitään oppi.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Synttäreitä ja agilityä

Isäntäväen lomaillessa Hong Kongissa viime viikolla täytti Santeri Suuri Karvajalka kunnioitettavat 13 vuotta! Tällä kertaa juhlat juhlitaan yhtäaikaa Tarmon tulevien 6-vuotissynttäreiden kanssa. Katsotaan minkälaista herkkukakkua tällä kertaa tarjoillaan ;)

Tarmon kanssa oltiin taas eilen agility-treeneissä. Olo oli muuten aika onnellinen: ulkona tuli kaatamalla vettä, ja meidän treenit ovat jo siirtyneet sisähalliin! Aivan ihanaa, olis meinaan saattanut hivenen ketuttaa kaatosateessa treenaaminen ;)

Ohjelmassa meillä oli tällä kertaa vaatimattomasti hyppyrata agilityn mm-kisoista, parilla pikku muutoksella. Mutta sehän ei meitä haitannut, vaan homma sujui aivan älyttömän upeasti. Tarmo oli loistava, vauhdikas, keskittynyt... eikä emäntäkään tainnut ihan hirveästi mokailla. Aivan super-hyvä fiilis :) Jotenkin tuntui että kaikilla koirilla oli hirveä vauhti ja into päällä, liekö viilentyneillä keleillä vaikutusta energia-tasoihin?

Tässä vielä esimerkki-suoritus k.o. maxien joukkekisan hyppyradasta mm-kisoita: starring Jouni Orenius & Neela.