maanantai 10. syyskuuta 2012

Ahneella on **skainen loppu

...tai tässä tapauksessa oksuinen. Täällä ollaan eläinlääkärin lattialla tiputuksessa. Tarmo oli työpäivän aikana vetäissyt napaansa ison pussillisen xylitol-purkkaa, varastanut sen toki ensin emännän käsilaukustah. Eikä edes perinteisiä kovapintaisia purkkatyynyjä vaan tietysti huonolla tuurilla juuri niitä ihanan mehukkaita, pehmeäpintaisia Juicy Cube -nimisiä purkkia.

Ei muuta kun lääkäriin. Tarmo laitettiin heti tippaan, eli nestettä suoraan suoneen. Verinäyte otettiin, jotta saadaan selvitettyä veren sokeriarvot. Sokerit oli siinä kohtaa ok, mutta koska syödyn purkan määrä oli niin iso, päätettiin koira myös oksettaa. Ensin pari purkkia herkkuruokaa naamariin, oksetuspiikki pakaraan, viiden minuutin odotus ja sitten tuli oksu.

Oksennus lopetettiin sitten puolestaan pahoinvointilääkkeellä. Ja perään vielä aktiivihiilimössöä suupielestä sisään.

Nyt odotellaan täällä lääkärin lattialla miten veriarvot kehittyy. Suoneen menee edelleen nesteytystä sokerin kera, ja pari purkkia herkkuruokaakin on tarjoiltu. Ensimmäisessä tarkistuksessa sokeriarvot olivat laskeneet, tosin arvot edelleen hyvät. Toivottavasti lasku ei jatku.

Potilas sai ihanan pinkin käärön tipan päälle, se kun muuten kiinnostaisi askarteluun erikoistunutta Tarmoa vähän liikaa.


2 kommenttia:

Tero_ja_Merja kirjoitti...

Auttaisikohan, mikäli xylitol-tuotteissa olisi jokin varoitus koirien / kotieläinten osalta? Aika moni ei varmaan tule ajatelleeksi, että parikin tyynyä voi koitua kohtaloksi.

Tsemppiä!

Tiina kirjoitti...

Edelliseen kommenttiin on ihan pakko todeta (toivottavasti huumori kestää), ettei ne varoitukset auta, kun Tarmo ei osaa lukea.