keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesälomatarinoita

Lomat on nyt lomailtu mutta onneksi on vielä kesää jäljellä... Tässä kohtaa kuitenkin pieni katsaus kesän tapahtumiin koirien näkökulmasta :)

Meillä vietettiin tuttuun tapaan pihajuhlia heinäkuun alussa. Sää suosi ja kaikilla oli kivaa. Myös koirat osallistuivat juhliin saamalla paljon hellyyttä ja rapsutuksia... ja ehkä muutaman herkkupalankin ;)


Hihii!



Pihajuhlatunnelmia...


Isäntäväki lomaili viime vuoden tapaan viikon Vuokatissa. Koirat olivat sillä aikaa kesäleirillä Saimaan saaressa vanhempieni hoidossa. Siellä oli mm. juostu, uitu, syöty mustikoita ja vadelmia suoraan puskista, autettu muikkusavotassa ja mitä kaikkea sitä mökillä touhutaankaan. Hyvin oli myös vanha herra Santtu jaksanut, vaikka vähän pelkäsin etukäteen sen jaksamista rinnetontilla. Olipa vanhus käynyt jonkun vesilinnun perässä tekemässä kunnon uintilenkinkin. Siinä sitä paikat vetreytyy :)


Tarmo tähystää! (Kuva: Paula Immonen)



Välillä pitää levätä että jaksaa! (Kuva: Paula Immonen)



Santtu työnjohtajana muikkusavotassa :) (Kuva: Juha Immonen)


Vuokatissa meillä oli seurana ystäväpariskunta lapsiensa kanssa, ja mukana matkusti myös isovillakoira Popi, toiselta nimeltään Hönö. Vierailtiin pienemmällä poppoolla elämäni ensimmäistä kertaa Husky-tilalla: Vuokatti Husky.

Ja kyllä kannatti! Aivan mieletön paikka, koirat ja pätevä isäntä. Koiria oli tilalla noin 80. Ennnakkomielikuva Husky-tarhasta haihtui todella nopeasti. Stressaantuneiden, riekkuvien, hyppivien ja huutavien huskyjen sijaan tarhalla asuikin varsin tasapainoinen ja rauhallisen oloinen porukka. Kaikki olivat yksilöitä, ja isäntä kertoi jokaikisestä koirasta taustatarinan. Kiva oli myös kuulla että hän oli pelastanut useampia koiria jotka muuten olisivat joutuneet piikille. Oli myös kiva huomata että koirien kanssa on tehty muutakin kuin ajettu valjakkoa - varsin hyvä perustottelevaisuus oli rekuilla. Ja voi että niitä lumoavia huskyjen sinisiä silmiä...

Laitan kuvia myöhemmin, jahka saan niitä otettua kamerasta ulos ja käytyä läpi. Husky-tilalla oli myös koiratarvikeliike, josta koirahullut tietysti tekivät tärkeitä ja tarvittavia ostoksia ;) Lisäksi päästiin tutustumaan koulutushalliin. Hallista löytyy erinomaiset tilat niin agilityn kuin tokonkin treenaamiseen. Pohjana tekonurmi jossa vähän kumirouhetta, täysi kattaus ihan uusia agilityesteitä jne. Alettiinkin Camillan kanssa saman tien suunnittelemaan uutta reissua Vuokattiin: vuokramökki, koirat mukaan, tutustuminen husky-tilaan, lyhyt huskysafari, pari päivää koulutusleiriä, esim. päivä tokoa ja päivä agilityä... Kuka muu lähtee mukaan!?!??

Loman viimeinen viikko vietettiin kotosalla Samin siskon vieraillessa perheineen. Vietettiin varsin vilkas viikko: käytiin Linnanmäellä, Korkeasaaressa, Helsingissä, metrossa, ratikassa, liukuportaissa, kahvilassa, Salossa isovanhempien luona, Kiskossa mökillä uimassa, puljaamassa ja leikkimässä Samin serkkujen kanssa, ja ties mitä muuta. Myös Tarmon kasvattaja Tiina käväisi paikalla Raisan, Essin ja Loten kanssa. Oli siinä hetki ihmettelemistä kun viisi walesia kirmasi yhtä aikaa pihalla. Käytiin tekemässä lyhyt ja tehokas toko-treeni Keimolan kuntoradan parkkipaikalla. Kummityttöni Nette 7v. pääsi myös avustamaan tärkeässä roolissa, nimittäin lisäämään namilautaselle palkkanameja kun lähetin Tarmon ruutuun kauempaa.

Oli kiva huomata että Tarmo pitkän toko-tauon jälkeenkin oli aika hyvin kartalla ja selvästi näki että on tätä tehty ennenkin. Ja taas palautui myös se mieleen että seuraamisharjoitukset pitäisi tehdä aina ihan treenin ensimmäisenä ja lopuksi kivat harjoitukset, kuten ruutu. Pitää jatkossa panostaa taas enemmän tokoiluun, agilityn ollessa tällä hetkellä enemmän ja vähemmän tauolla Tarmon lihasongelmien takia. En nyt ehkä kuitenkaan kokeista uskalla haaveilla, vaikka ne springerimestaruudetkin toki olisi kuukauden päästä... ;)

Kaiken kaikkiaan oli varsin tapahtumarikas ja lapsipainotteinen loma. Kivaa oli, ja oli ihana viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Olisihan sitä toki voinut vähän enemmän lomailla ihan itsekseenkin, ns. tekemättä mitään. Mutta ehkä ensi kesänä sitten... nyt ollaankin siis taas töissä lepäämässä ;)


Pikku possuja väsyttää ;)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Sunnuntait <3

Parasta sunnuntaissa on päiväunet nenät vastakkain maailman parhaan lelun kanssa :)


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Erittäin Fiksu Koira

Tässä eräänä iltana menin ulos pihalle, ihan pihan perälle asti, siis alapihalle raparperin viereen. Alkoi satamaan, ihan melkein kaatamalla. No, eipä aikaakaan kun Tarmo riensi paikalle minun pieni pilkullinen sateenvarjo suussaan! Samilta varmistus: ei ollut kehoittanut Tarmoa tähän, vaan ihan itsenäisesti toimi. Niin on Älykäs Koira, että! :)

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Loma, Lotte & Lihakset

KesäLOMA käynnistettiin tällä kertaa varsin koiramaisissa tunnelmissa. Tarmon kasvattaja Tiina oli pyytänyt meitä hoitamaan Lotte-neitokaista viikonloppuna. Kovasti odotettu Lottis saapuikin meille perjantai-iltana. Viikonloppu meni siis koirien kanssa touhutessa. Lotte on tunnetusti vähän haastava ja dominoiva tapaus, joten rajat pitää olla kunnossa näin lyhyelläkin visiitillä. Niinpä meillä oli omien koirienkin kanssa pieni tsemppausviikonloppu erinäisissä käyttäytymissäännöissä, ne kun välillä saavat elää vähän pellossa ;)

Odotin vähän hankalampaakin viikonloppua kolmen koiran kanssa, mutta kaikki sujui itseasiassa ihan super-hyvin. Perjantai-iltana Lotte oli vähän reppana. Ajatella, ihan vieraassa paikassa ja kahden pojan kanssa. Yök. Miten täältä pääsee pois!?









Lottehan on leikattu narttu, joten "siinä" mielessä en odottanutkaan ongelmia. Vanha herra Santtu osoittautui edelleen varsin viriiliksi tapauksesksi, ja kun Santtu ei kuule mitään, ei se myöskään kuullut Loten varoitusmurinaa. Santtu meinasi siis aluksi saada pari kertaa hammasta, mutta oppi kyllä sitten aika nopeasti... ;) Santtu päätyikin olemaan herrasmies, ja esitteli pihaa ylpeänä.


"Tässä on mun piha, ja tossa puussa asuu orava... :)"


Lotte reipastui selvästi lauantaina ja sunnuntaina. Meidän omat pojathan ovat varsin aamu-unisia, ne nukkuvat ihan niin pitkään kuin isäntäväkikin, ja vielä silloinkin ne mielellään jatkavat loikoilua. Aamu Loten kanssa alkoikin hauskasti, kun se vaan kuulikin että aloin heräilemään, se oli saman tien istumassa sängyn vieressä ja tapitti silmiin häntä vatkaten. "Hyvää huomenta! Tänään on ihana päivä!!! Mitä nyt tehdään!?!?!??" :)

Muuten viikonlopun aikana oltiin paljon pihalla, tehtiin pitkä lenkki mäkisellä kuntoradalla ja riehuttiin pihalla. Kivaa oli kaikilla :) Niin, ja Lottehan siis etsii uutta kotia... hmmmm...

Lisää kuvia lopussa.

-----

Sitten niihin lihasasioihin. Olen siis jo jonkin aikaa epäillyt että Tarmolla on lihaksissa jotain jumia. Se ei viime aikoina ole oikein perustanut hypyistä agilitytreeneissä, vaan homma on mennyt rauhoitteluksi. Into on kova, mutta vaikka mitä tekee niin koira vaan haluaa tehdä kontakteja, putkia ja pujottelua.

Lauantaina oli kisat Ojangossa, joihon olin Tarmon ilmoittanut. Päätin lähteä sinne, koska ilma oli vaihteeksi viileä ja sateinen. Voi ainakin poissulkea helteen vaikutuksen koiran menoon. Otushan olikin tarmoa täynnä ja lähti reippaasti liikkeelle. Mutta kahden hypyn jälkeen sama rauhoittelu taas alkoi... eli parin kontaktin ja pujottelun kautta maaliin, eikä puhettakaan että oltaisiin osallistuttu toiselle radalle.

Maanantaiksi oli tilattu hieroja paikalle. Löydökset olivat varsin odotetut: aikamoiset jumit molemmissa takajaloissa, useammassakin lihaksessa, ja lisäksi vielä päällimmäisissä pitkissä selkälihaksissa rintarangassa muutaman nikaman kohdalla. Hyvä asia oli se että jumit olivat symmetrisesti molemmilla puolilla, ja etuosa, erityisesti lavat olivat vardin irtonaiset.

Nyt pidetään agilitystä taukoa ainaskin tällä viikolla, ja jos seuraavalla viikolla mennään niin ei tehdä hyppyjä. Ensi viikolla tehdään ystävän toimesta toinen hieronta tähän väliin, ja sitten neljän viikon päästä on varattu seuraava aika eilen käyneelle ammattilaiselle, kunhan hänkin on pitänyt lomansa tässä välissä. Nähtäväksi jää parantuuko tilanne tällä vai pitääkö lähteä sitten tarkempiin tutkimuksiin. Sitähän ei koskaan oikein voi tietää mikä on syy ja seuraus... eli johtuuko lihasjumi harrastuksesta ja liikkumisesta, vai onko siihen joku muu sisäinen syy joka sitten jumiuttaa liakset ja vaikuttaa sitä kautta harrastamiseen. Uskon ja toivon että kyse on kuitenkin ihan harrastusten tuomasta jumituksesta :) Nyt sitten vaan paljon omaehtoista liikkumista, eli esim. vapaana juoksentelua ja uimista... kuulostaa ihan kesäLOMALTA :)

-----

Ja tässä vielä lopuksi kuvia viikonlopulta :)