sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Päiväkahvit ja ihana Ella

Eilen lähdettiin koko perheen voimin kyläreissulle Kirkkonummelle Tiinan, Teemun ja Ellan luokse. Koiras-pojat pääsivät siis ihanan Ellan luokse sukuloimaan, ja isäntäväki päiväkahvista ja herkuista nauttimaan, ja tietysti hyvästä seurasta myös. Ihan ensimmäiseksi käytiin kuitenkin pienellä metsälenkillä, ja koirat pääsivät nauttimaan kevään tuoksuista ihan vapaina kirmaten. Tässä kuvasatoa retkeltä:


Tarmo elementissään vähän kahjona ;)



Santtu nuuhuaa... eikä askelkaan ihan hirveästi vielä paina :)



Tarmo tähystää!



Ellan ja Tarmon herkkä hetki =)



Ja taas mennään!



Ella vauhdissa!



Hetken aikaa piti katsoa terkemmin onko tässä Ella vai Tarmo, mutta Ellan vaaleampi kirsu paljasti totuuden. Väitän kuitenkin että sukulaisuus näkyy naamasta, Tarmosta on jossain ihan vastaava ilme naamalla otettu kuva :)


Kaiken kaikkiaan siis varsin mukava aurinkoinen lauantai iltapäivä! Pieni mutka matkassa oli allekirjoittaneen lipsahdus liukkaalta ojan reunalta mutaiseen ojaan polvia myöten, sillä seurauksella että lenkin jälkeen kylppäriin pesulle päätyi Sinttu eikä koirat... Kiitos vielä isäntäväelle pesukoneen, kuivausrummun ja vaatteiden lainasta... ja oli se lääkityskin kyllä kohillaan ;)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tasaisen varmaa menoa

Eilen treenattiin taas Ojangon hallissa, itseasiassa viimeistä kertaa hallissa tänä keväänä. Seuraava kerta ollaan ulkona viettämässä Vappua, sikäli mikäli treenit toteutuvat. Itse ainakin ilmoitin tulevani paikalle, mutta katsotaan saadaanko treeniporukka kasaan ;)

Mutta eilisiin treeneihin. Tarmo oli taas itse varmuus, ja itseasiassa alkuunsa löytyi vauhtiakin tosi kivasti. Tällä kertaa ratakin oli tosin melko vauhdikas, joten hyvällä motivaatiolla tehtiin monta toistoa. Lopuksi vielä vähän hiottiin radan alussa paikalle jäämistä vähän pidemmän matkan päähän, se kun tuotti treenien alussa into-piukeena-Tarmolle vähän haasteita ;)

Tämän treenin note to self: jos rata on muutenkin jo vähän vauhdikkaampi, niin varaudu siihen että kun kontaktiesteitä on näkyvissä, pitää ohjaajan pystyä kiihdyttämään vauhtia huomattavasti. Sen verran kovan spurtin Tarmo ottaa aina A:lle ja puomille mentäessä.

Nyt pitäisi sitten laittaa harkintaan taas ihan jopa kisoihin ilmoittautuminen. Edellisista starteista on jo aikaa, mutta onhan tuota kehitystäkin kuitenkin tapahtunut... ja ennen kaikkea sitä rauhallisuutta ja varmuutta on tullut lisää. Vaan mistä sitä rauhallisuutta saataisiin kisatilanteessa ohjaajalle? Kun tässäkin kohtaa jo pelkkä ajatus kisastartista vääntää vatsaa... Meille ei edelleenkään mikään menestys ole tärkeintä, vaan hauskan pito ja se että voi olla johonkin asiaan tyytyväinen, mutta jotenkin silti jännitys ottaa vallan. Mutta eipä siitä kait pääse eroon kun harjoittelemalla, eli kisoihin mars!?!!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Lepakkotuoli vs. Fatboy

Santtu spanieli-herra osaa ottaa ilon irti elämästä monellakin tavalla, mutta ehdoton suosikki taitaa olla lepakkotuolissa löhöily! Varsin ketterästi vanhus sinne kipuaa ja hyppää myös pois niin ettei tuoli lentele pitkin olohuonetta.

Vaan eräänä päivänä Santtu yllätti meidät kaikki! Lepakkotuolin sijaan Santtu käpertyikin Fatboy-säkkituoliin. Siinä olikin mukava köllötellä ja odotella että joku laittaisi takkaan tulet ;-)