lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tapahtumarikas lauantai

 Tänään lauantaina oli kasvattaja Tiina järjestänyt meille kasvatinomistajille yhteistreenit Ojangossa HSKH:n hallilla. Porukkaa olikin kivasti paikalla, ihan viimeisimmän pentueen muutaman kuukauden ikäisistä pikku-pennuista porukan iso-eno Tarmoon asti.

Loten kanssa treenattiin TOKOa: seuraamista, perusasentoja, liikkeestä seisomaan jäämistä ja ruutua. Koira osaa, emännällä koordinaatiohaasteita ;-) Toki molemmista näkyi viime aikojen kiireet ja treenaamattomuus, mutta parin kerra höpö-höpöilyn jälkeen hommat taas palautuivat mieleen. Ja on se Lotte vaan niin pätevä!

Kahvitauon jälkeen (tarjolla oli myös houkuttelevaa pannaria mutta taistellen tuli herkut vältettyä tällä kertaa...nimim. kesäksi kuntoon :)) treenattiin Loten kanssa vielä agilityn kontakteja.

Sitten koiran vaihto ja Tarmo kehiin. Agilityä taas vähän, T:llä oli selvästi kivaa :) Lemppariesteitä: putki, pujottelu, A... 

Lauantain koiratapahtumat eivät vielä loppuneet siihen. Suuntasimme yhteistreenien jälkeen jälleen kaverini Maijan työpaikalle Trimmauspalvelu Grroomiin. Siellä meitä odotti koirien koulukuvaus :) 

Saattoi olla hyvä ajatus käydä ensin treenaamassa ja sitten vasta kuvauksessa, sen verran rauhallisia ja hienosti käyttäytyviä malleja nuo meinaan olivat. Nyt sitten vaan odotellaan koska kuvia pääsee ihailemaan ja tilaamaan Studio Nevianilta. Odottakaa vaan sukulaiset ja ystävät, tiedän mitä saatte tänä vuonna lahjaksi ;-)


Jee, jännä lauantai! :)


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kuulumisia ja kuvia

Täällä ollaan vielä hengissä, ja kaikki hyvin :) Pikkuisen on kiire vaivannut elämää taas viime aikoina. Agility-treeneissä on on käyty kylläkin lähes joka tiistai. Parina kertana on Tarmokin päässyt mukaan pitämään hauskaa. Loten kanssa on alkuvuodesta käyty muutamissa kisoissa, mutta ilman sen kummempia tuloksia. Ongelmana on ollut aivan kaamea käsistä lähtevä kaahaaminen ja roiskitut kontaktit. Kisatilanne on aina erilainen. Jos se Tarmon kanssa aina heijastui lisääntyneenä nuuhuamisena ja rauhoitteluna (tiedä sitten kuinka paljon eturauhasvaivat haittasivat ja kuinka pitkään?), niin tuntuu että Loten kanssa sitten puolestaan vauhti ja roiskiminen lisääntyy. No, treeneissä tähän toki kiinnitetään jatkuvasti huomiota. Yritän pitää Lottiaisen koko ajan kontaktissa ja seuraamalla kaikki siirtymät, kontaktit otetaan super-tarkasti ja vahvistetaan niitä ihan siinä vain seisomalla ja odottamalla ja siitä rauhallisesti palkaten. Niin, kyllähän se treeneissä sujuu, jne... ;)

Tarmo on ollut ihan mahtava niinä parina kertana kun se on nyt mukana ollut. Kyllä siitä huomaa eron nyt kun kipuja ei ilmeisesti ole. Harmi vaan kun ihan juuri nyt ei ole varaa kastrointiin, se kun Tarmon kohdalla vaatii osittain avoleikkausta kun toinen kives on piilossa. Tällähän vältettäisiin todennäköisimmin nuo eturauhasvaivat jatkossa. Nyt Tarmolla on siis ollut se hormonipiikki voimassa jolla on tilapäisesti sama vaikutus. Ainakaan tuon piikin perusteella tuolla ei ole mitään vaikutusta Tarmon mahtavaan luonteeseen, joten siinä mielessä ei huoleta tuo toivottavasti kuitenkin pian tuleva operaatio. Päin vastoin, Tarmo on ehkä ollut entistä leikkisämpi ja... hmmm... vitsikkäämpi kuin ennen, eli kaiken laisia tempauksia on taas tehty ;) Liekö sitten poistuneitten kipujen takia, sitä ei oikein voi tietää.

Lotte täytti viikonloppuna upeat 5 vuotta! Juhlan kunniaksi päästiin "mallihommiin" ;) Viime sunnuntaina autoin ystävääni Maijaa viemällä koirat trimmausmalleiksi hänen työpaikalleen Grroom-trimmaamoon. Trimmasin siellä mahtavissa ammattilaisolosuhteissa Loten ja vähän Tarmoakin. Ajatus oli siis kertoa heidän henkilökunnalleen walesinspringerin trimmauksesta perusteita, koti- vs näyttelytrimmistä jne. Täytyy sanoa että onhan tuota hommaa hivenen mukavampi tehdä kunnon välineillä ja pöydällä... Kotiin en ole ikinä tullut hankkineeksi pöytää, vaikka se 25 vuotta näitä koiria on tullut kotona saksittuakin. Ja joka kerta huutaa selkä hoosiannaa kun lattialla istuen koiria trimmailen... =)

Tässä vielä kuvasatoa trimmaussessiosta.


Lotte ennen trimmausta 1


Lotte ennen trimmausta 2


Lotte trimmauksen jälkeen 1


Lotte trimmauksen jälkeen 2


Lotte trimmauksen jälkeen 3
Lotella kasvaa super-sympaattinen töyhtö pään päällä, ja olin ensin sitä mieltä että se saa trimmistä huolimatta jäädä. Myöhemmin tulin kuitenkin siihen tulokseen että töyhtö ja takatukka sai kyytiä, mutta kuvat on otettu ennen sitä.


Kaverukset, eli sisko ja sen veli <3


Ja sit me leikittiin! Wheeeee! :)