Aika se vaan rientää niin kovin hurjaa vauhtia! Ei millään uskoisi että tämä "pentu" täyttää tänään jo 8 vuotta. Onnea koko pentueelle, erityismaininta myös omistajille kärsivällisyydestä vuosien varrella ;) Varsinainen porukkahan tämä onkin ollut, täysin nimiensä veroisia.
Tarmo elelee siskonsa Raisan tyttären Loten kanssa meillä varsin normaalia koiran elämää tällä hetkellä. Herra Koiranen on ollut suhteellisen terveenä viime aikoina. Atooppis-tyyppinen kutina vähän vaivaa Tarmoa talvisin, nytkin huomaa kun ilmat kylmenevät, että kutina lisääntyy. Taannoin vaivanneet eturauhasvaivat eivät ole ainakaan vielä uusiutuneet, mutta toki jotain päätöksiä pitäisi asian suhteen tehdä. Agilitytauko herran kanssa venähti sen verran pitkäksi, että koin etten tuon ikäistä koiraa enää ala rasittamaan uudelleen agilityllä, treeniaikaa ei kuitenkaan ihan älyttömästi olisi ollut jäljellä. Tällä hetkellä agilityyn keskitytään siis Loten kanssa, jossa toki puuhaa riittää yllin kyllin... ;)
Tarmon kanssa on tänä vuonna MeJäilty, vailla tulosta. Mutta varsin mielekästä puuhaahan se on sekä koiralle että ohjaajalle. Kokeissa tosin ei nyt syksyn puolella olla ajanpuutteen ja jaksamisen vuoksi käyty.
Ja mitä tulee käyttäytymiseen, niin siitä kaikkein vähiten uskoisi koiruuden olevan jo veteraani-iässä. Itsepäisyys tuntuu kasvavan päivä päivältä, ja kaiken koko ajan kommentoiminen ääneen lisääntyy aina vaan. Jälkimmäinen piirre osaa välillä olla hivenen rasittavaa, mutta toisaalta varsin persoonallista ;) Ja sitten se ahneus... mitään ruokaan viittaavaa (pitää sisällään edelleen lääkkeet ja kurkkupastillit) ei voi meillä kyllä jättää mihinkään ilman vartiointia, kaikki pitää muistaa nostaa niin ylös että Tarmo pääse niihin käsiksi. Viikko sitten meni pellillinen tuoreita sämpylöitä... Ja ruuan suhteen Tarmo on niin omistavainen ja tiukkis, että olen aivan 100% varma ettei Lotte ole noista saanut muruakaan. Hyvä puoli tässä ahneudessa on se, että Tarmo käyttäytyy nykyisin lenkillä kuin lenkillä kuin mikäkin tottelevaisuusvalio. Tarvittaessa, hyvin motivoituna, kulkee sivulla katsekontaktissa vaikka koko lenkin. "Katso katso, minäkin osaan, minäkin osaan!"
Ihan parasta nykyään on se että nämä kaksi maailman parasta koiraa tulevat keskenään juttuun mainiosti! Leikkiä piisaa, eikä riitojakaan juuri tule, kunhan pitää huolen lelu-, luu- ja kotiintulotilanteista. Ruuan suhteen ei siis epäselvää kumpi määrä, Lotte kääntää kiltisti päänsä pois kun Tarmolla vähän ylähuuli värähtää.
On ne vaan niin <3
perjantai 17. lokakuuta 2014
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Vihdoin: LUVA-0 ja luokkavoitto!
Viime viikonloppuna oli nollat jo tosi lähellä... pienestä se jäi kiinni. Tänään sitten vihdoin kaikki meni nappiin Anne Saviojan agility-radalla Purina Areenalla. Tuloksena LUVA-0, -13,32 s alle ihanneajan, ja sillä tuloksella luokkavoitto!!!
Tulokset kruunasi Innasen Veera 2. sijallaan Jane walesinsa kanssa. Veera & Jane saivat nollan myös hyppyradalta, ja sijoittuivat kolmanneksi, ei tosin vielä SERTiä kun heillä oli jo entuudestaan nolla hyppyradalta.
Meille muilta radoilta HYLlyt, eka agirata kaahatessa ja kontaktit unohtaen, hyppyradalla hölmösti ohjattu kohta itseltäni.
Mutta nyt sitten viimeisen nollan metsästykseen! :)
tiistai 2. syyskuuta 2014
Agilitykisoissa
Lauantaina käytiin Loten kanssa vaihteeksi kokeilemassa kisaamista Ojangossa HSKH:n kisoissa. Tuloksenna kaksi HYLlyä ja yksi tulos parilla virheellä ja niitten korjaamiseen menneellä yliajalla. Kovasti ne LUVA-nollat olisi hakusessa, mutta hiljaa hyvää tulee, vai miten se meni? Toisaalta, vastahan tässä on vuosi treenattu yhdessä... ja kyllähän meillä treeneissä sujuu ;)
Varsin positiivinen fiilis jäi kyllä näistä kisoista. Eka agility-rata nyt meni kaahailuksi, pistetään liian innon piikkiin. Toinen este kepit (joille hienosti sisään 1-luokkaan nähden hankalasta kulmasta), mutta puolesta välistä kepeiltä Lotte bongasi seuraavana suoraan häämöttävän putken pään ja sinne sitten singahti. Ei voinut mitään.
Satu Tuomela oli kuvannut kisoja ja onnistunut nappaamaan meistäkin pujottelusta kuvan, juuri ennen putkeen sinkoamista:
Toinen agility-rata kesti sitten jo paljon paremmin lapasissa. ja mikä parhainta: Lotte pysähtyi hienosti kontakteille!!! Sitä piti jo vähän tuulettaakin maalissa. HYLly tuli tälläkin radalla siitä, kun keppien vika väli jäi suorittamatta kun piti singota suoraan edessä odottavaan putkeen. Note to self: treeneihin kauko-ohjattava namikippo tilaukseen?!?
Hyppyradalta muuten homma hanskassa, jopa yllättävän "rauhallsita" menoa ollakseen Lotte. No, hyvässä yhteistyössä siis mentiin. Renkaasta ohi, ehkäpä ohjaukseni tuli myöhässä... ja tälläkin radalla kepeiltä virhe, keskellä keppejä yksi väli jäi väliin. Vähän omituinen virhe, kepit ovat olleet Lotella todella varmat ja nopeat. Nuo aikaisemmat liian aikaisin putkeen sinkoamiset ymmärrän, menee sen innon ja malttamattomuuden piikkiin, mutta tämä viimeinen oli vähän hassu virhe. Otinkin kepit ihan kokonaan uusiksi, ajalla ei tuossa vaiheessa kuitenkaan ollut väliä.
Kiva fiilis oli kuitenkin kisata, ja muutamista onnistuneista asioista (kontaktit kisatilanteessa!!!) jäi hyvä mieli. Tätä lisää :)

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Metsähommissa ja muutama muu koiratapahtuma
Eilen vietettiin Jangas-kasvattien metsästyspäivää Espoossa Oittaalla Suur-Helsingin Spanuelikerhon majalla. Kiva päivä :) Tiinan blogissa kerrottu päivästä enemmän.
Kuvat löytyvät täältä.
Muuten tällä viikolla on treenattu agilityä ja tokoa, käyty toko-kokeessa, tehty verijälkiä eiliseen tapahtumaan ja juuri nyt ollaan vielä agility-kisoissakin. Ei tuloksia, mutta onpahan ainakin touhuttu ;)
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Tapahtumarikas lauantai
Tänään lauantaina oli kasvattaja Tiina järjestänyt meille kasvatinomistajille yhteistreenit Ojangossa HSKH:n hallilla. Porukkaa olikin kivasti paikalla, ihan viimeisimmän pentueen muutaman kuukauden ikäisistä pikku-pennuista porukan iso-eno Tarmoon asti.
Loten kanssa treenattiin TOKOa: seuraamista, perusasentoja, liikkeestä seisomaan jäämistä ja ruutua. Koira osaa, emännällä koordinaatiohaasteita ;-) Toki molemmista näkyi viime aikojen kiireet ja treenaamattomuus, mutta parin kerra höpö-höpöilyn jälkeen hommat taas palautuivat mieleen. Ja on se Lotte vaan niin pätevä!
Kahvitauon jälkeen (tarjolla oli myös houkuttelevaa pannaria mutta taistellen tuli herkut vältettyä tällä kertaa...nimim. kesäksi kuntoon :)) treenattiin Loten kanssa vielä agilityn kontakteja.
Sitten koiran vaihto ja Tarmo kehiin. Agilityä taas vähän, T:llä oli selvästi kivaa :) Lemppariesteitä: putki, pujottelu, A...
Lauantain koiratapahtumat eivät vielä loppuneet siihen. Suuntasimme yhteistreenien jälkeen jälleen kaverini Maijan työpaikalle Trimmauspalvelu Grroomiin. Siellä meitä odotti koirien koulukuvaus :)
Saattoi olla hyvä ajatus käydä ensin treenaamassa ja sitten vasta kuvauksessa, sen verran rauhallisia ja hienosti käyttäytyviä malleja nuo meinaan olivat. Nyt sitten vaan odotellaan koska kuvia pääsee ihailemaan ja tilaamaan Studio Nevianilta. Odottakaa vaan sukulaiset ja ystävät, tiedän mitä saatte tänä vuonna lahjaksi ;-)
Jee, jännä lauantai! :)
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Kuulumisia ja kuvia
Täällä ollaan vielä hengissä, ja kaikki hyvin :) Pikkuisen on kiire vaivannut elämää taas viime aikoina. Agility-treeneissä on on käyty kylläkin lähes joka tiistai. Parina kertana on Tarmokin päässyt mukaan pitämään hauskaa. Loten kanssa on alkuvuodesta käyty muutamissa kisoissa, mutta ilman sen kummempia tuloksia. Ongelmana on ollut aivan kaamea käsistä lähtevä kaahaaminen ja roiskitut kontaktit. Kisatilanne on aina erilainen. Jos se Tarmon kanssa aina heijastui lisääntyneenä nuuhuamisena ja rauhoitteluna (tiedä sitten kuinka paljon eturauhasvaivat haittasivat ja kuinka pitkään?), niin tuntuu että Loten kanssa sitten puolestaan vauhti ja roiskiminen lisääntyy. No, treeneissä tähän toki kiinnitetään jatkuvasti huomiota. Yritän pitää Lottiaisen koko ajan kontaktissa ja seuraamalla kaikki siirtymät, kontaktit otetaan super-tarkasti ja vahvistetaan niitä ihan siinä vain seisomalla ja odottamalla ja siitä rauhallisesti palkaten. Niin, kyllähän se treeneissä sujuu, jne... ;)
Tarmo on ollut ihan mahtava niinä parina kertana kun se on nyt mukana ollut. Kyllä siitä huomaa eron nyt kun kipuja ei ilmeisesti ole. Harmi vaan kun ihan juuri nyt ei ole varaa kastrointiin, se kun Tarmon kohdalla vaatii osittain avoleikkausta kun toinen kives on piilossa. Tällähän vältettäisiin todennäköisimmin nuo eturauhasvaivat jatkossa. Nyt Tarmolla on siis ollut se hormonipiikki voimassa jolla on tilapäisesti sama vaikutus. Ainakaan tuon piikin perusteella tuolla ei ole mitään vaikutusta Tarmon mahtavaan luonteeseen, joten siinä mielessä ei huoleta tuo toivottavasti kuitenkin pian tuleva operaatio. Päin vastoin, Tarmo on ehkä ollut entistä leikkisämpi ja... hmmm... vitsikkäämpi kuin ennen, eli kaiken laisia tempauksia on taas tehty ;) Liekö sitten poistuneitten kipujen takia, sitä ei oikein voi tietää.
Lotte täytti viikonloppuna upeat 5 vuotta! Juhlan kunniaksi päästiin "mallihommiin" ;) Viime sunnuntaina autoin ystävääni Maijaa viemällä koirat trimmausmalleiksi hänen työpaikalleen Grroom-trimmaamoon. Trimmasin siellä mahtavissa ammattilaisolosuhteissa Loten ja vähän Tarmoakin. Ajatus oli siis kertoa heidän henkilökunnalleen walesinspringerin trimmauksesta perusteita, koti- vs näyttelytrimmistä jne. Täytyy sanoa että onhan tuota hommaa hivenen mukavampi tehdä kunnon välineillä ja pöydällä... Kotiin en ole ikinä tullut hankkineeksi pöytää, vaikka se 25 vuotta näitä koiria on tullut kotona saksittuakin. Ja joka kerta huutaa selkä hoosiannaa kun lattialla istuen koiria trimmailen... =)
Tässä vielä kuvasatoa trimmaussessiosta.
Lotte trimmauksen jälkeen 3
Lotella kasvaa super-sympaattinen töyhtö pään päällä, ja olin ensin sitä mieltä että se saa trimmistä huolimatta jäädä. Myöhemmin tulin kuitenkin siihen tulokseen että töyhtö ja takatukka sai kyytiä, mutta kuvat on otettu ennen sitä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Hyvää Uutta Vuotta 2014
Eilen ehdittiin vielä aamupäivällä uuden vuoden aaton kunniaksi Tiinan ja koirien kanssa Ojankoon treenaamaan. Sää oli vaihteeksi poutainen, joten ensin treenasimme ulkona TOKOa.
Lotte on kyllä ihan mahtava TOKO-koira! Se on niin ihanan innoissaan ja helposti motivoitavissa leikillä. Ja todella pätevä! Koirahan on todistetusti täysin koevalmis (Tiinan kanssa kaksi ALO1-tulosta suoritettuna), kysymys on lähinnä siitä että saadaan ohjaaja kartalle ja rutiinia. Siis alkaen siitä että erotan kävellessä oikean ja vasemman ;-) Ja toki myös erityisesti siitä että osaan treenata Loten kanssa oikeita asioita oikeilla tavoilla.
TOKOilun jälkeen siirryttiin sisälle agilitykentälle. Otettiin helppoja pätkiä, keskittyen keppeihin ja kontakteihin. Kyllä taas treenatessa tuli mahtavat hidastukset ja kontaktit, ei mitään ongelmia. Kepeiltä taas sama huomio, että jos edessä siintää houkuttimena putki, meinaa loppupäästä jäädä yksi väli suorittamatta. Siihen tarkkuutta ohjauksessa. Ja toinen huomio se että pitää antaa Lotelle enemmän tilaa hakea kepit omatoimisesti. Kepit onkin ehdottomasti se asia mihin kaivataan vahvistusta ja varmuutta.
Myös Tarmo pääsi ilottelemaan helppoa rataa matalilla hypyillä. Hauskaa oli, eikä nyt ainakaan näyttänyt siltä että olisi kipuja ollut. Päin vastoin, ihan iloisesti ja vauhdikkaasti (Tarmo-mittakaavalla) mentiin. Hyvä mieli siis.
Lopuksi käytiin vielä kävelyllä koko porukalla. Kiva hoitaa sekin alta pois uuden vuoden aattona hyvissä ajoin ja hyvässä seurassa.
Aaton vietimmekin rauhallisesti omalla porukalla. Meillähän ei ollut varmaa tietoa miten Lotte tulee meillä käyttäytymään ilotulituksen aikana, vaikkei se kuulemma aikaisemmin olekaan pelännyt. Noh, ei todellakaan syytä huoleen, molemmat koirat vetelivät rauhassa sikeitä pahimmankin paukutuksen aikana. Välillä saattoivat nostaa kulmakarvoja jonkun kovimman yksittäisen paukun kohdalla, mutta jatkoivat sitten haukotellen unia.
Hauska myös todeta Tarmosta se, että sehän ei myöskään ole koskaan pelännyt raketteja, mutta on haukkunut ja rähjännyt niille monesti aika kovaäänisesti. Mutta nyt tajusin että se on aiemmin johtunut Santun pelkäämisestä siinä vieressä. Nimittäin nyt kun seurana oli super-rauhallinen Lotte, ei Tarmokaan viitsinyt edes haukkua. Mahtavat uuden vuoden juhlijat :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)