Onpa taas aika vierähtänyt... sitä se teettää kun on näin pitemmällä "lomalla". Katoaa kaikki ajantaju ja menee päivistäkin ihan sekaisin... Luulisi että nyt olisi enemmänkin aikaa kirjoitella tänne mutta vähiin on jäänyt. Nyt kuitenkin vähän päivitystä Tarmon touhuihin.
Viime tiistaina oli viimeiset agility-treenit Konalan liukkaassa sisähallissa. Camilla teki meille helpon U:n muotoisen vauhtiradan ja otettiin ihan jopa aikaakin - leikkimielellä tietysti.
Harjoituksesta jäi mieleen taas muutama muistettava asia. Jos joskus mennään Tarmon kanssa kisaamaan, kannattaa sitä lämmitellä aluksi harjoituskentällä jonkun verran. Nyt nimittäin pari ekaa vetoa radalla meni ihan haahuiluksi. Sitten pari kierrosta lämmiteltyä pari seuraavaa kierrosta meni loistavasti ja vieläpä tosi nopeasti. Toinen huomio koskeekin sitten sitä, että Tarmo ei näemmä kestä aivan älyttömän montaa toistoa. Eli noinkin lyhyellä radalla kaksi onnistunutta kertaa peränjälkeen on aivan maksimi. Sen jälkeen keskittyminen taas vähän herpaantui ja haahuiluksi meni.
Keskiviikkona päätin sitten lähteä molempien koirien kanssa vanhempieni luoksi Lappeenrantaan. Autoa en saanut käyttööni, eli junalla oli matkustettava. Santtuhan on vanha konkari junailussa, mutta Tarmolle tämä oli aivan eka kerta. Tai on Tarmo toki näissä pääkaupunkiseudun lähijunissa ollut mutta ei "oikeassa" junassa noin pitkää matkaa.
Matka meni oikein hienosti. Onhan se junaan siirtyminen ja siellä liikkuminen toki yhtä aikaa kahden noinkin ison koiran kanssa vähän haasteellista, mutta siitäkin selvittiin hikoilulla. Junassa olisi myös ollut paljon kivoja kavereita joihin olisi ollut kamalan kiva mennä tutustumaan.
Kaksi ei niin väsynyttä matkustajaa
Junasta löyty kiva kaveri, joka oli itseasiassa englanninspringerspanielin ja welsh corgin sekoitus!
Välillä piti ehtiä emäntääkin hellimään :)
Viikonlopuksi mentiinkin sitten mökille Saimaan saareen. Siellä saivat pojat taas juosta ja uida sydämiensä kyllyydestä :) Nyt onkin taas aika hiljaista porukkaa sohvalla makaamassa. Taitaa poikia tosiaan väsyttää, kun ottaa huomioon vielä sen että edellisenäkin viikonloppuna oltiin Kiskossa toisella mökillä, ja siellä oli vielä vieraiden koira Whippet-tyttö Karkki poikia erikseen juoksuttamassa ;)
Santtu tarkkana
Vauhtia metsässä
Santtua selvästi naurattaa :)
Tarmo halailee puuta... tai sitten etsii oravaa ;)
Santtu ja Sami nauttivat veneilystä
Tarmo tuulettaa korvia
Huomenna mennään Tarmon kanssa Hyvinkäälle agility-treeneihin, ja keskiviikkona Tiinan ja Raisan kanssa treenaaman jälkeä. Viikonloppuna onkin sitten edessä taas seuraavat MeJä-kokeet. Saas nähdä onko koira yhtä loistava kuin viimeeksi... ja lähinnä että onko emännän suoritus parantunut yhtään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti