perjantai 14. marraskuuta 2008

Vauhtia!

En voi käsittää miten nopeasti aika menee! Eilen oli taas torstai, ja oli agility-treenien vuoro. Treeneissä jatkettiin samaa aihetta kun viikko sittenkin, eli tehtiin helppoa mutta vauhdikasta rataa, tällä kertaa tosin huomattavasti pidempää kuin viimeeksi. Ja jälleen oli keskellä rataa pujottelu.

Uskomatonta, mutta se että viikko sitten vaihdettiin Tarmon pujottelun ohjaamistyyliä ihan kokonaan, toimi aika hyvin muhittuaan viikon! Nyt meni kepit kokonaan läpi ilman keskeytyksiä niin etten ohjannut mitenkään, mutta sanoin joka välissä kepit. Tarmo alkoi selvästi laittaa myös päätä jo vähän alemmaksi ikään kuin hakeakseen lisää vauhtia. Mahtavaa, ihan mieletön fiilis nähdä noin iso harppaus viikossa :)

Muuten mentiinkin sitten tukka-putkella eli kovaa vauhtia. Tarmo oli hyvä, mutta kehuja sai myös ohjaaja vaikuttavista juoksukiihdytyksistään. En tiedä, liekö kunto ja voima jaloissa kasvanut vai mitä on tapahtunut, mutta tuntui että tosiaan eilen itsekin lensin radalla.



Ai niin, Tarmo ei muuten enää ole koukussa käsiliikkeeseen maahan menossa. Sekin korjaantui yhden illan treenauksella, tai jos ei nyt kokonaan niin ainakin parempaan suuntaan. Ei se nyt edelleenkään tapahdu mitenkään silmän räpäyksessä ja vaatii välillä useamman käskyn, mutta suunta on oikea.

Ei kommentteja: