Tämän viikon agility-treeneissä harjoiteltiin irtoamista. Eli rata oli yksinkertainen ympyrän muotoinen, ja ajatus oli ettei itse tarvisi sisäpuolella juosta ihan niin isoa ympyrää. Olipa mukaan mahdutettu yksi kinkkisempi hyppy-kombinaatiokin.
Tässä rata:
Oli kiva huomata että Tarmo alkaa jo irtoamaan vähän enemmin. Se tuntuu lukevan rataa ihan kivasti, mutta erityisesti hyppyjen kohdalla se aina välillä tuntuu suorittavan vain yhtä estettä eikä rataa. Siis hyppy ja sen jälkeen laa-laa-laa-haahuilua. Alastulokontaktit otin namien kera varmuuden vuoksi. Kiva harjoitus, ja saihan tuossa itsekin juosta ihan hiki hatussa :) Ja huomasinpa taas omankin kömpelyyteni tuon hyppy-kombinaation kanssa, en millään meinannut kestää perässä.
Santtukin oli taas mukana ja pääsi "treenaamaan" lopuksi. Sama meininki jatkui kuin aikaisemmillakin kerroilla, eli se ei meinannut kestää nahoissaan.
Treeniryhmämme jäsenellä Heidillä oli kamera mukana, ja hän onnistui napsimaan muutaman onnistuneen kuvan treeneistä. Tässä tunnelmia, kiitos kuvista Piirosen Heidille :) Kuvat ovat enimmäkseen Santusta, kun se nyt vaan on niin liikkis kun toinen on niin innoissaan. Eivät ole muuten koirat nähneet trimmaussaksia vähän aikaan näemmä... ;)
Santtu suuri agility-sankari lähestyy hyppyä ja a:ta...
Ei se nyt ole niin justiinsa että mistä kohdasta hyppyä hyppää, miettii Santtu ;)
Santtu ottaa kontaktia heti hypyn jälkeen - vai onkohan mielessä namit?
Santtu täpinöissään lähtövalmiina: mennään jo! Ei taida edes takapuoli koskettaa maata...
Tarmo vauhdissa hypyllä
Jee! Tää on kivaa :)
Santtu A:lla
Tarmon vauhdikas tyylinäyte hypyllä
Taisi Tarmoa vähän kismittää kun Santtu-setä pääsi treenaamaan ja joutui itse huilille ;)
Mitä sitten tehdään!? Hienoa kontaktia Santulta :)
3 kommenttia:
Hauskoja kuvia! Mun täytyy kyllä ehdottomasti lähteä teitin treenejä seuraamaan, kunhan palaatte lomareissusta :)
Teillähän onkin hurjan kiva blogi, miten mä en olekaan ennen tänne päätynyt tutkimaan! :-)
Terkkuja Tarmolle ja Santulle!
No tervetuloa tutkimaan :)
Kirjoittelen tänne aina treeneistä juttua sitä mukaa kun muilta kiireiltä ehdin... ja aina joskus lisäilen vähän kuviakin. Kiva aina välillä palata taaksepäin ja huomata miten Tarmo on kehittynyt. Yritän myös aina laittaa nuo meidän agility-treenien radat tänne, niistäkin voi joskus olla hyötyä.
Kommentoida saa, se on jopa suositeltavaa. Varsinkin jos tuntuu että puhun ihan puuta heinää agility-treeneistämme ;)
Lähetä kommentti