keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Keinu-puomi-loopissa!

Joku saattaisi ajatella otsikon perusteella että tästä tulee hieman negatiivinen kirjoitus. Mutta ei, ihan päinvastoin! Lauantain kisojen jälkeen jäi sellainen ajatus korvan taakse että näinköhän Tarmo kuitenkin sai positiivisen fiiliksen keinusta (ja puomista). Kun niin kovasti tsemppasin ja ylistin sitä silloin tokan radan keinulla, ja kun toinen juuri ja juuri hiipimällä uskalsi sen suorittaa. Jäin vaan miettimään asiaa kun keinun jälkeen puomi tuli niin vauhdilla ja innolla. Yleensä nämä kuitenkin heijastelevat toisiinsa.

No, ilmeisesti olin oikeassa, sillä eilen treeneissä jouduttiin hetkeksi Tarmon kanssa ihan looppiin keinun ja puomin kanssa kun tyyppi ei oli mitään muuta tehnytkään kun niitä ;) Hauska otus! Ihan kun se olisi halunnut sanoa että "Kyllä minä oikeasti olen ihan reipas ja tykkään tästäkin ja yhtään ei pelota enää, että sori kun viimeeksi vähän pelotti!"

Eli todennäköisesti ollaan takas siinä toisessa ongelmassa, että kaikki kontaktit vetävät puoleensa ja tarkkana saa olla!

Ei kommentteja: