perjantai 9. elokuuta 2013

Lauma

Niinhän se taitaa olla että kolme koiraa tekee lauman, vai mitä? Ja meneehän se kolmas siinä missä toinenkin...?

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat jo huomanneet, on meidän koiralauma siis lisääntymässä. Lotte (Jangas Elin Kelin Klot) etsi kesällä uutta kotia. Lotelle etsittiin edellisen kerran uutta kotia jo vuosi sitten, ja olisin jo silloin halunnut adoptoida todella lupaavan ja vauhdikkaan harrastuskoiran meille. Vuosi sitten Santtu oli kuitenkin vielä niin aktiivisessa ja viriilissä kunnossa, että ajatus kolmesta walesista saman katon alla ei tuntunut mahdolliselta. Nyt Santulla jo vähän jalka painaa, eikä voimia oikein takajaloissa enää riitä. Santtu elää päivä kerrallaan eteenpäin, toivottavasti näemme vielä sen 14. syntymäpäivän 2. päivä lokakuuta.

Kirjoittelen lisää ajatuksia Lotesta ja sen meille tulosta myöhemmin. Kasvattaja Tiina oli kirjoittanut hetki sitten aivan ihanan kirjoituksen, joka hyvin kuvaa sitä minkälaiseen soppaan olemme itsemme laittamassa... ja toisaalta myös miksi en tosiaankaan halua jättää tätä tilaisuutta käyttämättä saada kerrassaan mainio koira meille lauman jatkoksi ja harrastuskaveriksi :)

Tiinan kirjoituksen voi lukea täältä

Ei kommentteja: