maanantai 16. maaliskuuta 2009

Mieluisia vieraita ja hyvin käyttäytyvät luppakorvat

Meillä olikin mukava viikonloppu kun saimme mieluisia vieraita kyläilemään sunnuntaina! Kummipoikamme Otto 1v. tuli meille kyläilemään vanhempiensa kanssa. Hieman aina mietityttää tuo koirien käyttäytyminen kun kylään tulee pikkulapsia, niillä kun on tapana hieman riehaantua ensialkuun... Tällä kertaa meillä oli varsin hyvin käyttäytyviä koiruuksia. Alkusähläys kesti poikkeuksellisen lyhyen ajan, ja hienosti osasivat olla rauhallisesti Oton kanssa. Oton liikkuminen on kuitenkin vielä hieman huteraa, katala mattokin kamppaa pienen ihmisen kovin helposti, saati sitten häsläävä keskikokoinen koira ;)

No, rauhallisissa merkeissä siis mentiin. Ja kyllä taas huomasi miten nuo otukset tykkäävät lapsista ihan yli kaiken. Santtu nyt ehkä mieluummin vetäytyy vähän syrjempään, mutta Tarmo suorastaan palvoo tuollaista pikku-poikaa. Muutaman kuvan sain räpsittyä. Kuvien laatu ei ole kummoinen, koska allekirjoittanut alkoi vasta opettelemaan uuden kameransa käyttöä...


Tarmon kanssa oli kiva möyrytä lattialla, ja kurkkia kummitätiä pöydän alta kukkuu-leikin merkeissä :)


Tarmo aina välillä hellästi suukotteli ja kuiskutteli jotain pikkupoikien juttuja korvaan...


Otosta oli hauska leikkiä kynttilöiden kanssa, ja vielä hauskempaa oli Tarmolla kun se välillä sai kynttilän Otolta... puhumattakaan siitä kun sai nuolla pikku-sormia keksin syömisen jälkeen ;)


Moi Santtu :)

1 kommentti:

MiNä kirjoitti...

Ihan loistavia kuvia!!!! :))))