Eilen oltiin taas Konalassa sisähallissa Camillan agilitytreeneissä. Ohjelmassa oli hauska ohjausharjoitus. Hivenen hankala selittää, mutta yritin tehdä havainnollistavan kuvan aiheesta:
Eli tarkoitus oli opettaa koira tulemaan itsestä vähän ohi ja kääntymään ulkokautta takaisin tulosuuntaan. Joskus voi olla tarve ohjata koira radalla näin, syystä tai toisesta. Ensin treenattiin pelkästään tuota käännöstä kuivaharjoitteluna, ja sen Tarmo ymmärsikin heti. Sitten sama yhden esteen yli ja lopuksi tuolla kuvassa olevalla kokoonpanolla. Tarmo tosiaan tuntui ymmärtävän jutun juonen heti ja hyvin sujui. Kontaktikin säilyi taas eilisissä treeneissä oikein mukavasti, mitä nyt vieressä ollut A-este välillä vähän houkutteli liikaa... ;)
Päätin myös ilmoittaa Tarmon junnu-TOKO-kurssille. Se alkaa 17.3. ja kestää viisi kertaa + yhden teoriatunnin. Siellä kuulemma on yleensä n. vuoden ikäisiä koiria, mutta eiköhän me sinne mukaan mahduta ihan hyvin vaikka vähän yli tuon iän ollaankin. Vetäjän mukaan taso tuolla kurssilla on yleensä aika hyvä... jännä nähdä miten käy.
Hyviä uutisia myös treenipaikan suhteen. Kesäkuun alusta päästään treenaamaan Hyvinkäälle juurikin sinne samaan Aptus-halliin missä sunnuntaina oltiin. Päästään sitten viimeistään oikein kunnolla harjoittelemaan ohjausta ja vauhtiakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti