Maanantaina taas tokoiltiin! Meillä oli tosi mukavat treenit, päästiin vähän riehumaan ja leikkimäänkin koirien kanssa. Ja Tarmohan tykkäs ;)
Aloitettiin harjoitukset noudolla. Mielestäni siinä Tarmo on taas vähän edistynyt, ei enää niin helposti tiputa kapulaa suustaan kun istuu perusasennossa sivulla. Eli kivasti voin ottaa kapulan käteeni. Nyt ei muuta kun siinä sitten aikaa pidentämään pikku hiljaa.
Nyt sain Tarmon myös jo tuomaan kapulan ihan sivulle perusasentoon asti, ja siitä käteen. Tein ensin niin että seisoin koiran edessä ja annoin kapulan kädestä suuhun. Sitten lähdin peruuttamaan ja tuo-käskyllä Tarmoliitti tuli reippaasti sivulle perusasentoon. Sitten vielä sama niin että kapula maahan, Tarmo otti itse kapulan maasta suuhun, ja tuli perusasentoon. Näitä tein ihan vain pari onnistunutta toistoa, ei yhtään enempää kun meni niin hyvin.
Nyt sitten taas vaan näiden vahvistamista. Seuraava askel on kiertämisen opettaminen koiralle, jotta se ensin kiertäisi kapulan toiselle puolelle ennen kuin tarttuu siihen kiinni (siis siinä vaiheessa kun kapula sille oikeasti heitetään), josta se pääsee suoraan tulemaan kohti kapula suussa ja lopulta perusasentoon.
Tämän jälkeen saatiin vähän riehua :) Tarkoitus oli juoksuttaa koiraa eri tavalla, nopeasti ja hitaasti, suoraan, mutkitellen ja siksakkia, niin että oltiin koiran kanssa naamat vastakkain, itse selkä menosuuntaan. Ja aina sitten välillä koira käskystä maahan ja saman tien palkka + vapautus. Tämä oli Tarmon mielestä hurjan hauskaa ja aika näpsäkästi alkoi koiruus mennäkin maahan.
Sitten otettiin yksitellen liikkeestä maahan menoa niinkuin liike kokeessa tehtäisiin. Tosi kivaa seuraamista Tarmolta, ja kyllä se maahankin meni ihan mukavasti, mutta sitä se ei vielä osaa että pitäisi jäädä paikoilleen. Mutta eipä sitä ole kyllä harjoiteltukaan kovin paljoa. Mutta kaiken kaikkiaan ihan kivalla mallilla tuokin liike. Heh, ja vielä kun taas itse opin ettei tartte kumarrella koiralle kun sen käskee maahan... ;)
Ihan lopuksi otettiin vielä pieni leikkimielinen kisa! Taas liikutettiin koiria miten sattuu ristiin rastiin, ja aina kun Camilla huusi "käsky", piti koira käskeä maahan. Kaikki keinot oli sallittuja, eli kaikki mahdolliset namit ja käsimerkit oli pelissä. Hitain tippui aina pelistä pois. Tämä oli taas Tarmosta ihan sika-kivaa, ja Tarmo olikin super-nopea. Tultiin lopulta koko porukan toiseksi hiuksen hienolla erolla voittajaan :) Tämän jälkeen voi taas lähteä hyvillä mielin kotiin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti