Viime torstaina treenattiin hauskaa puomi-putki-harjoitusta. Tarkoituksena oli saada koira lähetettyä puomille mistä tahansa kulmasta, ja kauempaakin, mutta niin että se aina osaa nousta puomille oikein kontaktin alusta. Ideana se että kontakti tulee aina suoritettua, sekä erityisesti se että jos tullaan kovalla vauhdilla sivusta, koira ei mene "pitkäksi" ja tipahda saman tien puomilta alas, vaan osaa aina suoristaa itsensä ennen puomille nousemista.
Harjoitus tehtiin niin että puomin molempiin päihin ja molemmille puolille laitettiin hypyn "siivet" estämään kontaktin matkalta sivulta kulkemista.
Hauska harjoitus, jossa vaihteeksi ohjaajat pääsivät vähän vähemmällä, mutta koirat pääsivät ajattelemaan sitäkin enemmän ;) Harjoituksen alkuvaiheessa homma sujui Tarmolta ihan hyvin, mutta lopussa kun otettiin uusi kierros, huomasi että herne on ollut taas koetuksella eikä tyyppi meinannut enää jaksaa keskittyä. Silloin huomaa että esim. puomille irtoaminen ei enää suju niin hyvin, vaan minun pitää käydä lähempää ohjaamassa. Tosin, note to self: muista pitää ne omat jalat liikkeessä vaikka pienillä sipsutus-askelilla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti