Eilen illalla pitkän tauon jälkeen oli taas aika lähteä innolla toko & agility -treeneihin. Tokossa oltiin toki viime viikollakin, mutta agilityssä oli siis kolmen viikon tauko.
Tokoon meno oli tällä kertaa hivenen haasteellista. Minulla ei ollut autoa käytössä, joten oli sumplittava julkisilla. Ja meiltähän ei sinne sitten pääsekään kuin joko kahdella vaihdolla (3 eri bussilla tai bussi-juna-bussi-yhdistelmällä) tai sitten kävelemällä ainakin joku pätkistä. Tietysti tässä kohtaa oli myös töissä kiirettä, ja totesin lopulta ettei ole mitään mahdollisuuksia ehtiä enää julkisilla. Mitäpä sitä ei sitten innokas koiraihminen tekisi harrastuksensa vuoksi... Päätin tilata taksin! Silläkin tavalla taisin myöhästyä sellaiset 10min, mutta päästiin kuitenkin paikalle. Koiran kyytiin ottavan taksin saaminen kesti tosin yllättävän kauan, ja opinpa tässä hötäkässä senkin että taksin tilaus vanhenee 20 minuutissa ruhka-aikana. No joo, treeneihin päästiin siis.
Tokossa harjoiteltiin ruutua. Ruutuun lähettäminen sujuu Tarmolta tosi hyvin, se sinkoaa sinne tosi vauhdikkaasti. Nyt pitää seuraavaksi yrittää viilata sitä ruutuun seisomaan jäämistä... Tällä kertaa ei muita juttuja treenattukaan.
Toissa iltana harjoiteltiin kotona noutokapulan kanssa, ja siinä kyllä ollaan edistytty vähän eteenpäin. Tarmo tarttuu kapulaan tosi hanakasti, ja pitää sitä suussaan jo pitempään. Ihan viimeiseksi kokeilin myös laittaa kapulan maahan, ja sieltähän se tarttui Termiitin suuhun ja päätyi käteeni - hienoa, siihen oli hyvä lopettaa! Nyt pitää myös pikkuhiljaa alkaa harjoittelemaan niin että koira istuu perusasennossa sivulla, koska meinaan lopulta suorittaa liikkeen niin että Tarmo luovuttaa kapulan suoraan sivulla (sehän voisi siis myös luovuttaa kapulan edestä, ja siitä sitten sivulle erikseen).
Agilityssä ohjelmassa olikin aivan upo-uusi ohjauskuvio. Sitä kutsutaan saksalaiseksi käännökseksi, ja tämä kyseinen uutuus oli nähty viikonloppuna mm-kisoissa. Yritetäänpä selittää... ensin kuva:
Yllä oleva kuva kertoo aika hyvin sen mistä kyse. Ekan putken jälkeen, kun on menty seuraavan hypyn yli, aletaan siirtymään sivulle (koira tietysti tässä-käskyllä haltuun). Sivulle kohti toista hyppyä siirryttäessä pyritään säilyttämään rintamasuunta eteenpäin, putkeen päin, hypystä pois päin. Kun koira on "vipattu" esteen yli, se voidaan ottaa haltuun ohjaajan kummalle puolelle tahansa, sen mukaan pitää itse toki sijoittua oikein. Siitä sitten vaan eteenpäin putkelle.
Aluksi koko kuvio tuntui vähän oudolta, kyllähän tuon tilanteen voi selvittää vanhoilla taidoillakin. Mutta kun päästiin Tarmon kanssa kokeilemaan tuota, oli pakko todeta että tuohan toimii. Ensinnäkin Tarmo hiffasi jutun heti. Se seuraa ohjaamistani ja liikkeitäni niin tarkasti, että pelkkä käden liike tosiaan riittää ja tämäkin meni siis jakeluun heti. Ja voisin melkein väittää etten millään tavalla mitenkään päin valssaamalla olisi saanut käännöstä noin nopeasti tehtyä. Kannattaa kokeilla!
Lopuksi tehtiin helppo mutta todella pitkä vauhtirata, päästä päähän kenttää juoksemista ja suoraa rataa. Tässä kohtaa Tarmon ote (ja ehkä myös oma?) selvästi herpaantui, taisi reppana olla jo väsynyt tokon ja uuden käännösharjoittelun jälkeen. Agilityssä se käy kyllä aluksi aina niin kuumana, että suorittaa kaiken tosi kovalla intensiteetillä. Se on aivan täpinöissään suorastaan. Mutta siitä seuraa se että se myös väsähtää aika helposti ja alkaa rauhoittelemaan nuuhuamalla. Toki nyt myös nuo toko-treenit varmasti vaikuttavat asiaan...
Pitää vaan jälleen kerran todeta miten kiva Tarmon kanssa on treenata kun se on niin iloinen ja innoissaan. Se saa myös yleensä esityksillään kaikki muut hymyilemään, ellei jopa nauramaan. Vaikka eilenkin tuli niin kiireellä lähdettyä, niin olipahan taas hyvä olo illan päätteeksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti