torstai 3. huhtikuuta 2008

Santtu eläinlääkärissä

Santtu piti viedä eilen lääkäriin, kun sen korvat ovat viimeaikoina alkaneet oireilemaan. Ja hyvä että veinkin, sillä testin jälkeen ilmeni että molemmissa korvissa oli sekä hiiva- että bakteeritulehdus. Tilanne ei onneksi ollut ehtinyt vielä kauhean pahaksi. No, Santtu sai 10 päivän antibioottikuurin, kolmen viikon korvatippakuurin sekä korvien tehopuhdistusohjeet muutamiksi päiviksi eteenpäin.

Samalla pyysin arviota parista "näppylästä" mitä Santulle on kasvanut. Vasemman silmän alaluomessa on pikku näppylä, joka on nyt alkanut näyttämään siltä että se on ehkä alkanut hankaamaan silmää. Lääkäri tutkiskeli sitä suurennuslasilla ja suositteli poistamista sen takia että se hankaa silmää. Sinällään siinä itse näppylässä ei ole mitään ihmeellistä, joku rauhanen (minkä nimeä en tietenkään muista) on jotenkin ylikasvanut tms.

Toinen näppylä on vasemmassa korvalehdessä sisäpuolella. Se ikävä kyllä näytti lääkärin mielestä vähän oudolta. Hän suositteli poistamista mahdollisimman pian ja näppylän lähettämistä patologille tutkittavaksi.

Operaatiopäivän sain varattua jo ensi viikon keskiviikoksi. Nuo kaksi näppylää poistetaan silloin, ja samalla saadaan hampaatkin puhdistettua ja kiillotettua. Saa sitten vanha herra vilautella pepsodent-hymyään ;)

Ei kommentteja: